PlayStation 4:n huima myyntimenestys jatkuu

Sony on paljastanut viimeisimmän vuosineljänneksensä tuloksen, joka kertoo PS4:n myyntimenestyksen jatkuvan edelleen.

30.10.2015 07:00

PlayStation 4:n taival jatkuu yhä menestyksekkäästi, valmistaja Sonyn viimeisimmän tilineljänneksen tulosjulkistus kertoo.

Sony on kertonut myyneensä syyskuun loppuun päättyneen kolmen kuukauden jakson aikana neljä miljoonaa kappaletta PS4-konsoleita. Sony ennustaakin PS4:n myyntien ylittävän aiemmin kuluvalle tilikaudelle asetetut odotukset. Uusimman arvion mukaan konsoleita myydään tilivuoden aikana 17,5 miljoonaa kappaletta. Edellisen tilivuoden aikana PS4:ää myytiin 14,8 miljoonaa kappaletta.

Kaikkiaan marraskuussa 2013 kauppoihin saapuneita konsoleita on myyty 29,3 miljoonaa kappaletta. PS4 onkin tähänastisten myyntilukujen valossa yksi menestyksekkäimmistä konsolijulkaisuista. Vastaavassa ajassa myytiin 24,99 miljoonaa PS2:ta, 16,6 miljoonaa PS3:a ja 13,4 miljoonaa Xbox 360:ttä. Nintendon Wii-konsoli pitää kuitenkin kärkisijaa 34,55 miljoonan kappaleen myynneillä ensimmäisen vajaan kaksivuotisensa aikana.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa