PlayStation 4:n kaikki pelit julkaistaan digitaalisesti

Levyillä julkaistavat pelit eivät katoa vielä ensi sukupolven aikana, mutta Sony lupaa jokaisen PS4-pelin ilmestyvän myös digitaalisessa muodossa.

25.2.2013 14:35

Kaikki PlayStation 4 -pelit julkaistaan myös digitaalisesti, paljastaa Sonyn maailmanlaajuisten pelistudioiden johtaja Shuhei Yoshida. Veto oli odotettavissa, sillä viime viikolla järjestetyssä julkistustilaisuudessa Sony esitteli laajalti seuraavan sukupolven PlayStationin verkko-ominaisuuksia.

Myös kauppojen hyllyiltä ostettavat fyysiset pelit ovat yhä vahvasti kuvioissa. Sony Computer Entertainmentin Yhdysvaltain pomo Jack Tretton vahvisti viikonlopun aikana, että levyllä julkaistavien pelien hinnat eivät tule kasvamaan nykysukupolvella totutuista hinnoista.

Yoshidan mukaan PlayStation 4:llä halutaankin jatkaa jo PlayStation Vitalla aloitettua kauppamallia, jossa jokainen peli julkaistaan myös digitaalisessa muodossa PlayStation Store -kauppapaikan kautta.

– Siirrymme koko ajan lähemmäs ja lähemmäs digitaalista jakelua. Kaikki pelit julkaistaan digitaalisesti, mutta suurpelit julkaistaan yhä levyllä. Esimerkiksi The Witness -peli julkaistaan vain digitaalisesti verkkojakelun joustavuuden takia, joka mahdollistaa pienempien pelien julkaisun joko ilmaiseksi tai muutaman dollarin hintaan, Yoshida kertoo.

Mies kertoo Sony tutkivan myös porrastettua tilausmalleja, joilla myydä verkon kautta erilaisia pelipaketteja. Yoshida vertaa järjestelmää kaapelitelevisioiden tarjoamiin kanavapaketteihin, minkä lisäksi hän vihjaa, että tarjolla voisi mahdollisesti olla lentoyhtiöiden tapaan hopea-, kulta- ja platinajäsenyyksiä.

Verkkopanostuksesta huolimatta PlayStation 4:llä ei voi pelata digitaalisesti ladattuja  – eikä levyllä julkaistuja – PlayStation 3 -pelejä.

PlayStation 4 julkistettiin virallisesti viime viikolla
, mutta paljon jäi vielä hämärän peittoon. Sonyn odotetaan esittelevä laitettaan laajemmin vuoden suurimmassa pelitapahtumassa, eli kesäkuun E3-messuilla.

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa