Sonyn PlayStation 4:n menestyskulku jatkuu edelleen vahvana, mikäli viimeisimpiä myyntilukuja on uskominen. Reilut kolme vuotta sitten julkaistua konsolia on kannettu koteihin yhteensä yli 53 miljoona kertaa.

PlayStation 4 kelpasi kuluttajille kiitettävästi myös joulumyyntien aikaan. Sonyn arvioiden mukaan konsolia rahdattiin koteihin marraskuun loppupuolen ja vuodenvaihteen välillä yli kuusi miljoonaa kappaletta. Pelejä taas myytiin samaisen reilun kuukauden ajanjakson aikana 50,4 miljoonaa kappaletta. Hulppea määrä sisältää niin pelien fyysiset kuin digitaalisetkin versiot. Yksi vuoden kovimmista hiteistä lienee Uncharted: A Thief’s End, joka on haalinut sitten toukokuisen julkaisunsa peräti 8,7 miljoonan kappaleen myynnit.

Sony ei tarkentanut, kuinka myynnit jakautuivat alkuperäisen PlayStation 4 -mallin ja astetta tehokkaamman, marraskuussa ilmestyneen PS4 Pro -version välillä.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa