Ajoneuvotaistelupelisarja Twisted Metal on saamassa oman tv-sarjansa.

Vuonna 1995 PlayStationilla ja pc:llä debytoineen pelisarjan kääntymisestä tv-sarjan muotoon raportoitiin jo pari vuotta sitten, mutta projektin tiimoilta ei ole tullut julkisuuteen merkittävästi tietoja. Nyt Variety-sivusto kertoo Sony Pictures Televisionin ja PlayStation Productionsin etenevän toimintakomediasarjan kanssa. Sarjan käsikirjoittajina toimivat Deadpool– ja Zombieland-elokuvien taustalta tutut Rhett Reese ja Paul Wernick, jonka lisäksi sarjan tuotannossa ovat mukana mm. Cobra Kai -sarjan käsikirjoittaja-tuottajana toiminut Michael Jonathan Smith sekä Arrested Development -sarjasta näyttelijänä tutuksi tullut Will Arnett.

Twisted Metal -tv-sarjan ilmestymisaikataulusta ei ole tällä hetkellä tietoa. Pelisarjan viimeisin peli on vuonna 2012 PS3:lle julkaistu Twisted Metal.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa