PlayStation-kirjan joukkorahoituskampanjaa enää viikko jäljellä – lisätavoitteet paljastettu!

Pelaajan PlayStation-kirjan joukkorahoituskampanjan lisätavoitteet on paljastettu. Vielä ehdit täpärästi ennakkotilata omasi!

2.1.2020 12:29

Pelaajan tuorein joukkorahoituskampanja lähenee maaliviivaansa.

PlayStation-kansa -tietokirjan rahoituskampanjaa on jäljellä enää yksi ainoa viikko, ja sen varsinainen tavoite täyttyi jo reilusti ennen joulua. Vauhdin ei kuitenkaan soisi hyytyvän loppua kohden, joten kampanjalle on nyt julkistettu kourallinen uusia lisätavoitteita, joiden täyttymisestä myös jokainen tähän asti kampanjaa rahoittanut tukija hyötyy. 

Mikäli kampanjan keräämä kokonaissumma ylittää 15 000 euroa, painetaan kirjan väliin näyttävä, Pelaajan pettämättömän esteettisen silmän omaavien taittajien suunnittelema PlayStation-juliste. Jos summa yltää hurjan loppukirin tuloksena 20 000 euroon, saavat kaikki kirjan ennakkotilanneet tukijat kaupan päälle 3 kuukautta Pelaaja-lehteä kotiin kannettuna. Mikäli olet jo lehden tilaaja, lisätään bonuskausi nykyisen kautesi loppuun veloituksetta.

Kirjan numeroitu keräilypainos myytiin loppuun jo ensimmäisten päivien aikana, mutta tavallista, omistuskirjoituksella varustettua erikoisversiota on vielä saatavilla. Mikäli tämäkin painos myydään loppuun, saavat keräily- tai erikoisversion itselleen varanneet tukijat kaupan päälle vielä 3 kuukautta PlayStation Plus -aikaa!

Viikko vierähtää nopeasti, joten mikäli et ole vielä osallistunut kampanjaan ja mielit kirjaa hyllyysi, toimi ripeästi. PlayStation-kansan joukkorahoitus päättyy torstaina 9. tammikuuta!

Osoita tukesi kirjaprojektille täällä!

Lisää luettavaa