PlayStationin verkkopalvelut hyytyivät eilisiltana mystisistä syistä.

PlayStation Network kuukahti eilen maailmanlaajuisesti noin kymmenen tunnin ajaksi. Kaikkien PlayStation-alustojen verkkopalvelut olivat täysin käyttämättömissä tänä aikana, ja sisäänkirjautumista yrittäneille koneet kertoivat verkon olevan huollossa, vaikka minkäänlaisista toimenpiteistä ei oltu ilmoitettu etukäteen. Suomessa yhteysongelmat jatkuivat eilisillasta pitkälle yöhön.

Palvelut toimivat nyt normaalisti, mutta Sony ei ole kertonut syytä outoihin ongelmiin. Tiedossa ei ole, oliko katkon taustalla ulkopuolinen hyökkäys. Yhtiö kuitenkin kertoi eilisiltana tutkivansa ongelmien lähdettä, joten ainakaan suunnitellusta huoltotyöstä tuskin oli kyse. 

Sony on ilmoittanut Twitterissä harkitsevansa käyttäjiensä PlayStation Plus -jäsenyyksien ja elokuvien vuokrajaksojen jatkamista paikatakseen katkon tekemiä tuhoja. Lisätietoja hyvitysprosessista saadaan yhtiön mukaan pian.

Lähde: PlayStation (Twitter), VG247

Lisää luettavaa