PlayStation Store osittain alas Koreassa lakimuutoksen johdosta

Etelä-Korean lakiuudistus pakottaa Sonyn ajamaan alas osan PlayStation Store -palvelustaan

21.6.2012 08:58

Sony on ilmoittanut keskeyttävänsä osan PlayStation Storen toiminnan Etelä-Koreassa hetkellisesti kuun lopulla. Kapuloita yhtiön rattaisiin heittää valtion lakiuudistus.

Tarkkaan ottaen ongelmia tuo uuden lain kohta, joka kieltää kysymästä alle 18-vuotiailta näiden ikää tai nimeä käyttäjätunnuksen todentamisen yhteydessä. Laki astuu voimaan 1. heinäkuuta, mikä Sonyn kannalta on liian aikaista.

Uuden lain johdosta PlayStation 3:lla ei Etelä-Koressa pääse latamaan tai ostamaan tuotteita toviin, eikä edes nettipeleihin rekisteröityminen ole alustalla näin mahdollista. PS Vitan sekä PSP:n palveluiden ei pitäisi kärsiä tapahtumasta.

Sony toivoo saavansa Storen takaisin täyteen toimintaan vielä tämän vuoden puolella.

Etelä-Korean pelaamisen liittyvät lakiuudistukset eivät kuitenkaan ole jäämässä vain tähän. Valtio on lisäksi aikeissa kieltää tulevaisuudessa myös esimerkiksi MMO-peleissä harrastettavan virtuaaliaesineiden kaupittelun, sillä ilmiön on katsottu olevan yksi syy teini-ikäisten tekemiin rikoksiin.

Lähde: Gamasutra (1), (2)

Lisää luettavaa