PlayStation Store -vuoto lupailee Uncharted 4 -testiä viikonlopuksi

PlayStation Storen lipsahdus kertoo Uncharted 4: A Thief's Endin saapuvan avoimeen testiin tulevana viikonloppuna.

1.3.2016 07:00

Ensi kuun lopussa saapuvaan Uncharted 4: A Thief’s Endiin saatetaan päästä käsiksi aiemmin kuin luultiinkaan.

Uncharted-tähti Nathan Draken tarun päättävä Uncharted 4 lipsahti äskettäin esille PlayStation Storeen avoimen betatestin muodossa. Toistaiseksi Uncharted 4 -testiä ei ole vahvistettu virallisesti, mutta PlayStation Storesta sittemmin poistettu sivu kertoo pelin verkkopelin olevan pelaajien testattavissa tulevana viikonloppuna. Perjantai-iltana käynnistyvässä testissä olisi sivun perusteella mahdollisuus kokeilla Uncharted 4:n joukkuepohjaisia tappomatseja kolmella yksinpelikampanjan sijainteihin pohjautuvalla kartalla.

Mikäli lipsahdus todella pitää paikkansa, paljastettaneen Uncharted 4:n avoin viikonloppu myös virallisesti pikapuoliin. PS4-yksinoikeuspelin varsinainen julkaisukin häämöttää jo näköpiirissä. Uncharted 4: A Thief’s End julkaistaan Euroopassa 27. huhtikuuta.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa