Sony ei jatka sponsorisuhdettaan kansainvälisen jalkapallon kattojärjestön FIFA:n kanssa. PlayStation on ollut kaksien edellisten jalkapallon MM-kisojen pääsponsoreita.

Viralliseksi syyksi Sony kertoo, että sponsorisopimus on muuttunut niin kalliiksi, ettei sen jatkaminen ole Sonylle enää kannattavaa. FIFA on kuitenkin ollut myös valtavan kohun kohteena viime aikoina. Se on tällä hetkellä tutkinnan alla lahjusepäilyistä. Epäilyiden mukaan vuoden 2018 Venäjän MM-kisat sekä Qatarin MM-kisat vuonna 2022 olisivat jollakin tavoin lahjonnan kautta saatuja.

Myös Qatarin ihmisoikeustilanne on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin hyvä. Tutkimusten mukaan Qatarissa käytetään Etelä-Aasiasta salakuljetettua orjatyövoimaa uusien stadioneiden rakentamiseen. Orjatyövoimaa on haalittu rakennustyömaille myös Pohjois-Korean vankiloista.

Qatarin stadionrakennuspaikat ovat varsinaisia kuolemanloukkoja. Vuoteen 2022 mennessä rakennustyömaiden epäillään vaatineen yli 4000 kuolonuhria.

Lähde: Polygon.

Lisää luettavaa