Sonyn käsikonsoli PlayStation Vita näyttää selkeitä piristymisen merkkejä Japanissa. Peli- ja laitteistomyyntejä seuraavan Media Createn mukaan konsoli myi viime viikolla maassa peräti noin 64 000 kappaletta.

Vitan hyvästä vauhdista kertoo jotain se, että Japanissa hyvinkin suosittu 3DS jäi tällä kertaa myynneissä jopa kakkoseksi. Nintendon käsikonsolin alkuperäistä- ja XL-mallia myyntiin viikolla yhteensä 61 000 kappaletta.

Vitan osalta tuorein tulos oli myös jopa sen kahden viikon takaista suursuoritusta parempi. Laitetta meni tuolloin kaupaksi 63 000 konsolin edestä, mikä tarkoitti noin 50 000 kappaleen kasvua Vitan tavanomaisempaan viikkotahtiin.

Selkeimmät syyt priristyksen takana ovat olleet Japanissa nähty laitteen hinnanalennus sekä toimintapeli Soul Sacrificen julkaisu. Nykyisellään laitteen saa Japanissa itselleen noin 20 000 jenillä eli sellaisella 160 eurolla.

Lännessä Vitan virallinen suositushinta on pysynyt pääasiallisesti samana viimevuotisesta julkaisustaan lähtien. Suomessa halvemmasta WiFi-mallista saa siis maksaa usein edelleen noin 200 euroa.

Nintendon uuden kotikonsoli Wii U:n osalta kauppa on Japanissa käynyt laahaavasti. Viimeisimpien viikkojen ajan sen myynnit ovat liikkuneet 10 000 kappaleen rajamailla.

Lähde: Eurogamer, 4gamer

Lisää luettavaa