PlayStation VR viedään käsistä, oheislaitteiden myynnit kymmenkertaistuneet

PlayStation VR oheislaitteineen menee kuin kuumille kiville.

17.3.2016 10:52

PlayStation 4:n virtuaalitodellisyysdebyytti on saanut ehkä odotettuakin positiivisemman vastaanoton.

Vasta eilen ennakkomyyntiin ehtinyt PlayStation VR on jo myyty loppuun lähes kaikkien Euroopan alueiden Amazon-verkkokaupoissa, ja Ison-Britannian haara kaupittelee jo toista tavaraeräänsä. Amazon UK:n ensimmäinen PS VR -erä vietiin käsistä viidessä minuutissa, eivätkä toisesta satsista omansa tilaavat välttämättä saa lasejaan niiden julkaisupäivänä ensi syksynä.

Koska peruspaketti ei sisällä monien pelien tarvitsemia Move-kapuloita tai PlayStation Cameraa, on oheistuotteidenkin myynti lähtenyt valtavaan nousukiitoon. Amazon UK:n tilastojen mukaan kameran myynnit ovat lähes kymmenkertaistuneet yön yli, kun Move-ohjaimia ja niiden lataustelakkaa taas myydään kolme kertaa aiempaa enemmän.

Jos PlayStation VR:n perässä ei huvita lähteä merta edemmäs kalaan, saattaa sydäntä lämmittää tieto siitä, että valitut kotimaisetkin jälleenmyyjät tulevat saamaan rajoitettuja eriä laseja myyntiin. Lisää paketista voi lueskella täältä.

Lähde: GameSpot, MCV UK, VG247

Lisää luettavaa