Pohjois-Korea ja avoimen maailman sissisota kohtaavat ensi vuonna

THQ:n pettymykseksi jäänyt Homefront saa jatkoa ensi vuonna Crytekin Homefront: The Revolution -pelillä.

2.6.2014 18:55

Crytekin jo kolmisen vuotta kehittämän uuden Homefront-pelin on tullut aika astua julkisuuteen. Pelitalo on nyt virallisesti julkistanut Homefront: The Revolutionin, jota se valmistelee Nottinghamissa sijaitsevassa studiossaan niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Windowsille, Linuxille kuin OS X:llekin ensi vuodeksi.

Avainpiirre The Revolutionissa on ensimmäisten tietojen perusteella sen pelimaailman rakenne. Räiskinnöille ominaista putkijuoksutoimintaa ei pitäisi uudesta Homefrontista löytyä, vaan pelaamaan päästään virtuaalisessa Philadelphiassa, jossa seikkailun pitäisi tuntua hiekkalaatikossa rymyämiseltä.

Alkuperäisen Homefrontin tapaan myös The Revolutionissa pelin tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, jossa Yhdysvallat on jäänyt Pohjois-Korean mahtijyrän alle. Tuoreessa pelissä konsepti tekee pelaajista sabotointia, salamurhia ja soluttautumisia harrastavia sissisotilaita, jollaisena taistelu hoituu sekä yksinpelitilassa että neljän pelaajan yhteistyötilassa.

Peli hyödyntää Crytekin omaa CryEngine-pelimoottoria. Sen julkaisusta vastaa vuorostaan Deep Silver.

Pelisarjana Homefrontille on kertynyt ikää jo kolmisen vuotta. Sen ensimmäinen osa julkaistiin keväällä 2011 edesmenneen THQ:n toimesta, ja vaikka sen idea pohjoiskorealaisista valloittajista herättikin pelaajissa paljoltikin kiinnostusti, jätti peli itsessään lopulta paljon toivomisen varaa.

Crytek osti oikeudet sarjaan vuonna 2013 THQ:n kaaduttua. Jo tuolloin oli tiedossa, että Crytekilla oli sormensa pelissä Homefrontin jatko-osan kanssa.

Lähde: Deep Silver

Lisää luettavaa