Poistopyyntö heitti kapuloita arvostetun 2D-mätkinnän rattaisiin / Uutiset / pelaaja.fi

Poistopyyntö heitti kapuloita arvostetun 2D-mätkinnän rattaisiin

9.12.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
8

2D-taistelupeli Skullgirls on ajautunut hämmentävään tilanteeseen sekä PlayStation 3:lla että Xbox 360:llä. Pelin julkaisija Autumn Gamesin lopetettua hiljattain peliin liittyvän yhteistyösopimuksensa Konamin kanssa, on Konami nyt pyytänyt sekä Microsoftia että Sonya poistamaan pelin konsolien latauspalveluista.

Pitääkseen Skullgirlsin myynnissä kehittäjä Zero Lab Games onkin työskennellyt viimeisimmät päivät hurjalla tahdilla saadakseen toimitettua uuden – ja parannellun – version luomuksestaan nopeasti konsolivalmistajille. Kiirettä on myös ollut syytä pitää, sillä PlayStation Storesta peli on katoamassa näillä näkymin joulukuun 17. päivä, joihin aikoihin myös Sonyn laatutarkastajat lähtevät talvilomille. Valmistautumisaikaa on myös jo ennalta karsinut se, että pelin vastuuhenkilöt saivat kuulla poistopyynnöstä vasta Sonylta Konamin sijaan.

Uuden PlayStation-version Zero Lab on näillä näkymin saamassa lähetettyä toistaiseksi vain Sony Computer Entertainment American suuntaan. Näin ollen vaikka Skullgirlsin uusin versio saataisiinkin valmiiksi ajoissa, voi pelin PlayStation-versio Euroopassa kadota myynnistä silti pidemmäksikin aikaa.

Kehittäjät eivät tiedä, miten Skullgirlsin poistuminen myynnistä voi vaikuttaa sen nettipeliin.

Xbox 360:llä pelin vanha versio on poistumassa tarjonnasta joulukuun 31. päivä. Kyseisellä alustalla ongelmia tuottavat peliin liittyvät oikeusasiat. Kehittäjät eivät ole varmoja nimittäin, voiko Skullgirlsin uudesta Xbox 360 -julkaisusta vastaava Marvelous AQL lähettää Microsoftille pelin uutta versiota ennen kuin vanha Konamin nimissä oleva versio on pyyhitty kokonaan pois listoilta.

Elokuussa Steamiin saapunut pc-versio ei näillä näkymin ole kärsimässä julkaisusotkusta.

Lähde: EightySixed (Twitch), Joystiq

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän ouroboros kuva
ouroboros

Mitähän ihmettä Konami nyt tällä hakee? Ainakin se ampuu itseään jalkaan PR mielessä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Tältä se digitaalinen tulevaisuus tuntuu. Itse en ainakaan aio osallistua.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus käyttäjältä ouroboros

Mitähän ihmettä Konami nyt tällä hakee? Ainakin se ampuu itseään jalkaan PR mielessä.

Mielenkiintoistahan tässä on se, että ilmeisesti Konami olisi saanut jatkossakin rahaa jokaisesta myydystä Skullgirlsista, vaikka sopimus Autumnin kanssa loppuikin. Tiedä sitten, mitä kaikkea taustalla lopulta onkaan.

Käyttäjän frozen kuva
frozen

ainakin steamissä on että vaikka peli poistuisikin niin jo ostetut pelit pystyy senkin jälkeen lataan

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä frozen

ainakin steamissä on että vaikka peli poistuisikin niin jo ostetut pelit pystyy senkin jälkeen lataan

Se on kyllä hyvä juttu. Mutta taitaa PS Storen ja sen Microsoftin vastaavan tilanne olla juurikin se, että sen jälkeen kun se poistetaan et saa sitä enään ladattua, pahimmassa tapauksessa et voi edes enään pelata sitä. En tiedä miten toi lisensointi tämän pelin kohdalla menee, tarviiko olla kirjautuneena kyseessä olevan alustan verkkoon.

Käyttäjän JaniFromHell kuva
JaniFromHell

^ Voin olla väärässä, mutta eikös (ainakin X360, ehkä myös PS3:n) lataushistoriasta pysty latailemaan myös ne pelit mitkä on listoilta hävinneet?

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä JaniFromHell

^ Voin olla väärässä, mutta eikös (ainakin X360, ehkä myös PS3:n) lataushistoriasta pysty latailemaan myös ne pelit mitkä on listoilta hävinneet?

Enpä ole ihan varma. Mutta ainakin Wetin demoa yritin joskus latailla uudestaan ja se oli hävinnyt jopa sieltä lataushistoriasta. Tämä siis PS3:lla.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax
Lainaus käyttäjältä JaniFromHell

^ Voin olla väärässä, mutta eikös (ainakin X360, ehkä myös PS3:n) lataushistoriasta pysty latailemaan myös ne pelit mitkä on listoilta hävinneet?

Riippuu aika pitkälle, mutta yleensä pystyy lataushistoriasta uudelleen lataamaan varsinkin kun maksetusta sisällöstä kyse.
Jos en nyt aivan väärin muista niin rocksmithillä oli samanlainen tilanne muutaman DLC:n kanssa, jossa kävi niin että sitä ei voi enää ostaa, mutta ostaneet voivat sen milloin vain ladata. Snaketuksen esimerkki demosta on hieman erilainen, koska kyse on ilmaisesta tuotteesta joka on voitu poistaa aivan kokonaan sonyn palvelimiltakin jos kehittäjä on näin päättänyt.