AR-mobiilipeli Pokémon GO starttaa tänään uusimman pelinsisäisen tapahtumansa nimeltä ”Hisuian Discoveries”. Tapahtuma on käynnissä rajoitetun aikaa eli tästä päivästä, keskiviikosta 27. heinäkuuta, ensi viikon tiistaihin 2. elokuuta saakka.

Tapahtuman puitteissa pelaajilla on moninaisia mahdollisuuksia törmätä uudenlaisiin harvinaisiin versioihin tutuista Pokémon-otuksista. Esimerkiksi Hisui-versiot ensimmäisen sukupolven tuttavuuksista Growlithesta sekä Voltorbista ovat mukana tapahtumassa.

 

Pokémon GO julkaistiin alun perin kesällä 2016 ja se keräsi heti valtaisan maailmanlaajuisen suosion. Vuosien varrella lisättyä todellisuutta hyödyntävään pelissä on esitelty suuri määrä eri Pokémon-sukupolvien otuksia. Nyt pelaajilla onkin mahdollisuus löytää pelin maailmasta jopa noin 700 eri Pokémonia koulutettavakseen.

Peli on ladattavissa sekä iOS että Android-laitteille.

Lähde: Pokémon GO

Lisää luettavaa