Pokémon GOsta luvataan ”realistisempaa” uudella AR+-ominaisuudella

Pokémon GO saa iOS:lla Applen oman ARKit-teknologian voimin uuden AR+-ominaisuuden, jonka luvataan tekevän hirviöiden pyydystämisestä aiempaa aidomman tuntuista.

20.12.2017 16:20

Uusi lisättyä todellisuutta hyödykseen käyttävä AR+-ominaisuus on paljastunut Pokémon GOhon. Applen iOS 11 -laitteilla aina iPhone 6:sta eteenpäin toimiva ominaisuus on ilmestymässä peliin piakkoin tuoden mukanaan uuden kerroksen ”realismia” taskuhirviöiden jahtiin.

AR+:n voimin Pokémon GOn AR-tila monipuolistuu sen pystyessä sijoittamaan pokémonit paremmin osaksi oikeaa maailmaan ja näyttämään ne samalla oikeassa koossaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että teoriassa kohtaamiensa hirviöiden ympärillä voisi esimerkiksi kävellä nyt kohtalaisen luonnollisesti.

Samaan syssyyn kehittäjä Niantic onkin lisäämässä peliin uuden havainnointijärjestelmän, jonka voimin pokémonit voivat säikähtää varomatonta pelaajaa ennalta ja karata. Koska hirviöiden pyydystäminen voi tästä johtuen vaikeutua, luvataan AR+:n onnistuneesta käytöstä enemmän kokemuspisteitä.

Hyödykseen uusi ominaisuus käyttää Applen omia ARKit-kehitystyökaluja. Tästä johtuen ominaisuus on juurikin iOS:n yksinoikeus ainakin toistaiseksi.

Lähde: Pokémon GO (kotisivu)

Lisää luettavaa