Pokémon-kehittäjät kokeilevat onneaan PS4:llä, Xbox Onella ja pc:llä loppukuusta

Game Freakin ja Segan yhteistyöprojekti Tembo the Badass Elephant julkaistaan vielä heinäkuun aikana.

10.7.2015 17:36

Pokémon-kehittäjä Game Freakin ensimmäinen sekä PlayStation 4:lle, Xbox Onelle että Steamiin saapuva uutuuspeli on saanut julkaisupäivän. 21. heinäkuuta alkaen latauskauppoissa on mahdollista törmätä Tembo the Badass Elephantiin, jota julkaisija Sega on aikeissa kaupitella pelaajille 13 eurolla.

Game Freakin tavanomaisiin Pokémon-seikkailuihin nähden Tembo the Badass Elephant on vaihteeksi hieman toiminnallisempi tuotos. Peliä tähdittää sen nimen mukaisesti tietenkin kovaakin kovempi norsusankari Tembo, joka läpi erilaisten kenttien päätyy sekä harrastamaan tasoloikintaa että myös maksimaalisen tuhon aiheuttamista.

Tembo the Badass Elephant on ensimmäinen Game Freakin konsolipeli sitten vuonna 1999 PlayStationille saapuneen Click Medicin joka saapuu jollekin muulle kuin Nintendon alustalle. Koskaan aiemmin Game Freakin peliä ei olla siis esimerkiksi nähty Xboxilla. 

Lähde: Sega

Lisää luettavaa