Pokémon-kuume ei ole ohi: Omega Rubylle ja Alpha Sapphirelle räjähtävä startti maailmalla

Pokémonit viehättävät edelleen maailmalla. Ennen kuin Alpha Sapphirea ja Omega Rubya on edes saatu Eurooppaan, on pelejä myyty jo miljoonittain muualla maailmaa.

26.11.2014 20:50

3DS:n uudet Pokémon-pelit Omega Ruby ja Alpha Sapphire ovat myyneet maailmalla yhteensä jo kolme miljoonaa kappaletta, peliblogi Siliconera ja IGN raportoivat. Aikaa rajapyykin saavuttamiseen meni peleillä kolme päivää.

Kolmesta miljoonasta myydystä Pokémon-pelistä noin puolet on kaupattu Japanissa ja puolet maissa kuten Yhdysvalloissa ja Australiassa. Euroopassa pelejä ei olla vielä edes virallisesti nähty kaupoissa, sillä julkaisu tapahtuu täällä vasta tänä perjantaina.

Myyntivauhti on varsin mainio siitäkin huolimatta, että Omega Ruby ja Alpha Sapphire ovat ”vain” uusioversiota lännessä alkujaan vuonna 2003 Game Boy Advancella tavatuista Ruby– ja Sapphire-seikkailuista. Viime vuonna 3DS.lle rantautuneet Pokémon X ja Y myivät ensimmäisen kahden päivänsä aikana maailmalla neljä miljoonaa kappaletta. Tuolloin myös Eurooppa laskettiin lukuun mukaan.

Lähde: Siliconera, IGN, Famitsu

Lisää luettavaa