Kerroimme viikko sitten, kuinka Japanissa on tarkoitus kuulla suuria Pokémon-uutisia ensi viikon tiistaina. Nyt Pohjois-Amerikan virallinen Pokémon-tili Twitterissä on vahvistanut, että suuria uutisia voidaan odottaa myös länteen samana päivänä.

Toistaiseksi ei ole vielä tarkkaa tietoa, mitä luvatut uutiset tulevat varsinaisesti käsittelemään. Varmistus siitä, että muidenkin kuin japanilaistenkin kannattaa innostua antaa kuitenkin toivoa nimenomaan hieman merkittävämmästäkin julkistuksesta.

Täysin mahdollista onkin, että ensi viikolla paljastettaisiin jälleen uusia taskuhirviöpelejä. Tähän mennessä Japanissa nähtäviä uutisia on raporttien mukaan kiusoiteltu ainakin osana Pokémon Black/White 2 -traileria.

Black 2 ja White 2 ovat viimeisimmät Pokémon-pelit, jotka ovat saapuneet länteen asti. Pelit julkistettiin alkujaan viime vuoden helmikuussa ja julkaistiin hieman jopa yllättäen 3DS:n sijaan DS:lle. 

Lähde: Pokémon (Twitter)

Lisää luettavaa