Pokémon Sword– ja Shield-peleistä on saatu julkisuuteen taas kevyt satsi lisäyksityiskohtia. Viimeisimmät julkistukset on tehty sopivasti Pokémon-pelaamisen maailmanmestaruuskisojen yhteydessä, joten ne keskittyvät ennen kaikkea taistelemiseen. 

Tuoreen trailerin kurkkaamalla tutustumaan on päästy muutamiin uusiin kykyihin ja esineisin, joilla pelikaksikkoon pyritään tuomaan lisää taktisia käänteitä. Pelien kotisivuilla uudistuksiin on syvennetty vielä sen verran, että Swordin ja Shieldin on varmistettu saavan verkkopuolella oman Ranked-pelitilansa.

Ranked-tila toimii hyvin samanlaiseen malliin monen muun verkkopelin kanssa. Tarkoituksena siinä on siis otteluja voittamalla kivuta ylös moniosaisia portaikkoja, jossa vastustajat kovenevat aina menestyksen myötä. Pelaamaan pääsee Single- sekä Double-formaatissa, ja tiettyjä kriteereitä saavuttamalla pelaamisesta voi ansaita ylimääräisiä esineitä.

Ranked-tila ei vaadi Pokémon Global Link -tunnuksia.

Mikäli höllempi pelaaminen kiinnostaa enemmän, on tarjolla lisäksi Casual-tila. Siellä pelaajia ei jaeta menestyksen mukaan, eikä esimerkiksi hirviöiden käyttöä rajoiteta aivan Ranked-tilan tavoin.

Sekä Ranked- että Casual-puolella on mahdollista käyttää niin omia taskuhirviöitä kuin muilta pelaajilta vuokrattuja pokémoneja.

Järjestämään verkkopuolessa pääsee vielä myös omia useammista pelaajista koostuvia kisoja. Näiden rinnalla tarjolla nähdään tasaisin välein virallisia kilpaturnauksia, joista osassa on mahdollista kerätä pisteitä Pokémon-maailmanmestaruusturnauksia varten.

Nyt viikonloppuna Washington D.C:ssä pidettäviä Pokémon-maailmanmestaruuskisoja voi pitää silmällä YouTuben ja Twitchin kautta. Pokémon Sword ja Shield tuodaan Switchille 15. marraskuuta.

Lähde: Pokémon

Lisää luettavaa