Pokémon Unite -verkkotaistot käynnistyvät ensi kuussa – katso nyt League of Legends -tyylisen pelin uusi traileri ja kuvat

Tulossa ensin Switchille, minkä jälkeen on mobiiliversioiden vuoro.

18.6.2021 22:21

Pokémon-sarjan oma verkkopohjainen areentoimintapeli Pokémon Unite on pääsemässä tositoimiin vielä kesän aikana. Tuore traileri on saapunut vahvistamaan, että ilmaispeli nähdään ensin Switchillä heinäkuun aikana, mistä se jatkaa mobiililaitteille syyskuussa.

Uusi traileri ja kuvakaappauksia on katsottavissa alta.

Monien genren edustajien tavoin myös Pokémon Unite seuraa tyylillisesti paljon Dotan ja Leaguen of Legendsin kaltaisten hittien jalanjälkiä, joskin muutamilla omilla jipoillaan. Unite-otteluissa toisistaan ottavat mittaa kaksi viidestä pelaajien ohjastamasta taskuhirviöstä koostuvaa joukkuetta. Joukkueiden keskeisenä tarkoituksena on kerätä pisteitä päihittämällä areenalla olevia villejä pokémoneja ja pudottaa ne sitten joukkueen haltuun erinäisillä maalialueilla. Pelaajat voivat ottaa kuitenkin myös yhteen keskenään ja häiritä näin toistensa toimia.

Toiminnan tuoksinnassa pokémonit keräävät tasoja, voimistuvat ja voimat tietysti myös kehittyä uusiin muotoihin.

Oikeaa rahaa pelissä käytetään Aeos gems -valuuttaan, jolla voi hankkia esimerkiksi ylimääräisiä taistelupassipalkintoja, eri pokémonien käyttöön vaadittavia lisenssejä sekä kosmeettisia esineitä. Esineitä ja lisenssejä on mahdollista saada kuitenkin myös pelaamalla ansaittavilla kolikoilla ja tiketeillä.

Pelin on kehittänyt Tencentin oma TiMi Studios, joka tunnetaan myös vastaavaan genreen lukeutuvasta Arena of Valor -pelistä ja muun muassa Call of Duty: Mobilesta. Pokémon Uniten eri versioiden on määrä tukea vielä alustojen välistä moninpeluuta.

Lähde: The Pokémon Company

Lisää luettavaa