Pokémonin kummitusserkku palaa taas talvella länteen / Uutiset / pelaaja.fi

Pokémonin kummitusserkku palaa taas talvella länteen

30.09.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Level-5:n hirviöroolipelisarja Yo-kai Watch jatkuu Euroopassa taas tulevana talvena. Nintendon tuella 3DS:lle on vahvistettu nyt Yo-kai Watch 3, jonka alkuperäinen japanilaisjulkaisu tapahtui jo vuonna 2016.

Amerikkaankin peli on vielä tulossa. Siellä sen julkaisuajankohdaksi on vahvistunut helmikuun 8. päivä.

Hieman Pokémonin tyyliin pelistä on tehty kaikkiaan kolme versiota, jotka eroavat toisistaan kevyesti muun muassa hirviötarjonnaltaan. Ensin ulos saapuivat Japanissa Sushi- ja Tempura-versio, joita seurasi myöhempänä ajankohtana vielä näiden pohjalta tehty Sukiyaki. Pelin julkaisutapaa ei ole toistaiseksi vahvistettu lännessä, mutta mikäli Yo-kai Watch 2:n jalanjälkiä seurataan, tuodaan tänne myös aluksi kaksi alkuperäistä versiota.

Mukanaan Yo-kai Watch 3 tuo sarjaan niin uusitun taistelujärjestelmän kuin lisää alueita ja hahmoja. Toinen puolisko pelistä sijoittuu tällä kertaa Amerikkaan, kun taas toisessa puoliskossa rakennetaan Japanissa omaa yokai-henkiotuksista koostuvaa etsiväryhmää. Ohessa pelin vanha japanilainen julkistustraileri.

Parhaillaan Japanissa Switchille odotetaan jo Yo-kai Watch 4:ää. Sen julkaisun pitäisi tapahtua vielä talven aikana.

Lähde: Nintendo of Europe (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Chadu kuva
Chadu

Siistiä, pitäis pelata toi kakkonen loppuun, jäänyt kesken.

Nostoja