MMO-peleillä viime vuosina tunnetuksi tullut peliyhtiö Funcom on päätynyt Norjan poliisin talousrikosyksikön ratsaamaksi, maan mediassa raportoidaan. Silminnäkijöiden mukaan viranomaiset ovat ottaneet firmasta haltuun laatikkokaupalla asiakirjoja, kun työntekijät vuorostaan passitettiin kotiin puolenpäivän aikoihin.

Yhtiön osakekauppa Oslon pörssissä keskeytyi tapahtuman myötä muutamaksi tunniksi. Poliisin syytösten mukaan Funcom olisi vuosina 2011-2012 jakanut vääriä taloustietoja sen The Secret World -massiiviroolipeliin liittyen, minkä ohella yhtiön kirjanpidon uskotaan olleen puutteellinen kyseisenä aikana. Yhtiö on kerrottu suostuneen täyteen yhteistyöhön maan poliisin kanssa.

Funcomin historia parin viime vuoden ajalta ei ole ollut kaikkein ruusuisin. Kesällä 2012 julkaistu hyvin omalaatuinen The Secret World ei missään vaiheessa saanut erityisen räjähtävää vastaanottoa, minkän myötä se luopuikin jo vuoden 2012 joulukuussa kuukausimaksuistaan. Aiemmin saman vuoden syksyllä yhtiöstä myös irtisanottiin joukko työntekijä.

Ennen keskittymistään massiivimoninpeleihin tuli Funcom tunnetuksi myös The Longest Journey -peleistään. Parhaillaan sarjaan työstää uutta peliä hiljattain perustettu norjalaisstudio Red Thread Games.

Lähde: NewsWeb, NewsInEnglish, Gamesindustry, Polygon

Lisää luettavaa