Poliittisesti jännittävä The Occupation paljastui – tältä se näyttää

Pieni indiestudio White Paper Games on paljastanut uuden ensimmäisen persoonan seikkailupeli, jota se kutsuu The Occupationiksi.

26.3.2017 18:31

Uusi poliittiseen jännitykseen osin nojaava The Occupation on paljastanut. Kahdeksanhenkisen White Paper Games -brittistudion kehitystyö on ensimmäisestä persoonasta kuvattu tarinapainotteinen seikkailupeli, jossa ohjaksiin saadaan ilmiantajan rooliin ajautuva journalisti.

Tapahtumiltaan The Occupation sijoittuu terrori-iskun vavisuttamaan 80-luvun Britanniaan, jossa valmistaudutaan uuden kansalaisvapauksia rajoittavan lain voimaantuloon. Peli itsessään tapahtuu reaaliajassa kulkevan neljän tunnin ajanjakson sisällä, jonka aikana pelaajien on valinnoillaan vaikutettava maan tulevaisuuden suuntaan.

Vielä toistaiseksi White Paper Games ei ole vahvistanut The Occupationille julkaisuajankohtaa tai alustoja. Kehittäjät ovat lähinnä kertoneet, että he haluavat saada pelin mahdollisimman usealle laitteelle.

Ennen The Occaptionia samainen studio on vastannut pc:lle ja PlayStation 4:lle saapuneen Ether One -seikkailupelin kehityksestä.

Lisää luettavaa