Portalin sympaattinen rivivihollinen herää henkiin opiskelijan kädentaidoilla

Yhdysvaltalainen opiskelija päätti yhdistää työn ja huvin luomalla oikean maailman version Portalin rivivihollisesta.

12.5.2012 18:02

Intohimoinen fanittaminen saa jatkuvalla syötöllä aikaan mielenkiintoisia tuloksia. Yksi viimeisimmistä tuotoksista on yhdysvaltalaisen yliopisto-opiskelijan rakentama opinnäytetyö, joka ei pelkästään näytä ja kuulosta, vaan myös toimii hyvin samoin tavoin kuin Portal-peleistä tutut tykkitornit.

Laitteen tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuu näin muun muassa kyky seurata liikettä. Tämän se hoitaa verkkokameran sekä opiskelijan työstämän koodin avustamana, mitä kautta laite kykenee myös ampumaan. Aitoja ammuksia laite ei ikävä kyllä käytä, vaan sinkoaa niiden sijaan kohteensa päälle vaahtomuovia.

Kuten ohessa olevasta videosta voi huomata, ei projekti ole kuitenkaan vielä täysin valmis. Muun muassa kuori puuttuu laitteelta vielä täysin, minkä lisäksi liikkeen seuraamisessa on ilmeisesti vielä parantamisen varaa. Lopullinen teos saattaakin vielä muotoutua nykyiseen versioon nähden vieläkin mielenkiintoisemmaksi.

Linkki videoon

Lisää luettavaa