Kokonaan uusi Postal-peli on tekeillä lähemmäs kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Huomionhakuisesta sarjasta vastaava Running with Scissors on livauttanut julki Postal 4: No Regertsin, joka on tuotu saman tien myös saataville jo Steamin varhaisjulkaisupelinä noin 17 euron hintaan.

Ensimmäisestä persoonasta kuvattu nelososa jäljittelee tyyliltään paljon sarjan toista peliä, eli tarjolle luvataan satiiri- ja huumorisävytteistä toimintaa hieman myrtsimmän toiminnan sijaan. Duke Nukemina tunnettu Jon St. John on saatu hänkin mukaan ääninäyttelemään päähenkilö Postal Dudea.

Rakenteeltaan pelistä luvataan avointa ja sivutehtävillä kyllästettyä, minkä lisäksi tarjolla on mahdollisuus pasifistiseen pelityyliin. Eteneminen pelissä jaetaan edelleen myös viikonpäiviin, joista maanantai on varhaisjulkaisuversiossa ensimmäisenä saatavilla..

Running with Scissors ei osaa vielä sanoa, kauanko peli on pysymässä early access -vaiheessa. Ajan myötä sen sisältötarjonnan on kuitenkin vielä määrä laajeta erinäisten viilauksien lisäksi, mikä uusien päivien ja tehtävien ohella tarkoittaa esimerkiksi yhteistyömahdollisuutta, parempaa tekoälyä ja poliisien lisäystä.

Ennen kaikkea kehittäjät vielä lupaavat, ettei tulossa ole Postal III:n kaltaista tapausta. Uutukaista työstävät Running with Scissorsin omat tekijät, joiden kerrotaan tietävän, mikä teki Postal 2:sta aikoinaan ”ajattoman klassikon”.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa