Pro Evolution Soccer -nimen hylännyt eFootball sai julkaisupäivän – ilmaispalloilu käynnistyy laihoissa merkeissä

Peli muistuttaa aluksi käytännössä demoa.

2.9.2021 16:33

Konamin uusin jalkapallopeli tekee debyyttiinsä syyskuun 30. päivä. Pro Evolution Soccerin sijaan tällä kertaa ihan vain eFootball-nimetllä tunnetun ilmaispelin on vahvistettu ilmestyvän tuolloin niin Ps5:lle, PS4:lle, Xbox Seriesille, Xbox Onelle kuin pc:lle Steamin kautta.

Alkuun eFootballilta ei tosin kannata odottaa paljoa. Kuten Konami on jo entuudestaan ilmaissut, on pelin ensimmäinen versio käytännössä maistiainen tulevasta. Mukana on mahdollisuus pelata yksittäisiä otteluja niin paikallisesti kuin verkossa yhdeksällä joukkueella ja kuudella eri stadionilla muutamien viikottain vaihtuvien verkkotapahtumien kera. Verkossa pelaaminen onnistuu tuolloin saman alustaperheen sisällä, mutta ei vielä kuitenkaan ristiin esimerkiksi Xboxien ja PlayStationeiden kanssa.

Ensimmäisellä isommalla päivityksellä mukaan lisätään enemmän pelattavaa vielä myöhemmin syksyn aikana. Näitä edustavat eFootballin oma versio FIFA Ultimate Teamista ja Pro Evolution Soccerin vanhasta MyClub-tilasta. Nimeltä eFootball Creative Club kulkeva tila päästää pelaajat rakentamaan oman Creative Team -joukkueensa ja haastamaan sillä sitten muita pelaajia.

Muita päivityksen lisiä ovat tekoälyä vastaan käytäviä turnauksia tarjoava Tour Event, verkkohaasteita pelaajilleen heittävä Challenge Event sekä ylipäätänsä monipuolistuvat verkkopelimahdollisuudet. Ristiinpeluu onnistuu tuolloin myös eri niin eri konsoli- kuin myös pc-version välillä. Pelin mikromaksupuoli lähtee samalla käyntiin pelin sisäisen valuuttajärjestelmän ohella.

Lähitulevaisuudessa edessä siintävät muun muassa eFootballin mobiiliversio, johon siihenkin on tarkoitus tuoda vielä ristipeluumahdollisuus osaksi moninpeliä. Pelin järjestelmien on niidenkin määrä monipuolistua muun muassa uusilla erikoispotkuilla. Konami on myös ilmaissut, että joskus tulevaisuudessa peliin myytäisiin vielä myös vanhoja perinteisiä offline-tiloja, kuten Master Leaguea, sellaisia kaipaaville.

Lähde: Konami

Lisää luettavaa