PS4- ja pc-taistelupeli Fantasy Strike lupaa vakavasti otettavaa mättöä ilman brutaalia aloituskynnystä

Taistelupeli Rising Thunder joutui alkuvuodesta kenties hyllytetyksi, mutta nyt sen paikan helposti lähestyttävänä mätkintänä pyrkii ottamaan PS4:lel ja pc:lle työstetty Fantasy Strike.

14.11.2016 19:06

Jälleen yksi aloittelijaystävyllisyyteen tähtäävä taistelupeli on tekemässä tuloaan markkinoille. Nyt viimeisimpänä joukkoon on liittymässä PlayStation 4:lle ja Windows- sekä Mac-koneille paljastettu Fantasy Strike, jota kehittää yhdysvaltalaisstudio Sirlin Games taistelupelikonkari David Sirlinin johdolla.

PlayStation Blogiin kirjoittamassaan julkistusviestiin Sirlin lupaa Fantasy Strikesta vakavasti otettavaa kilpailullista taistelupeliä, joka luottaa yksinkertaiseen pelattavuuteen ja helposti ymmärrettäviin liikkeiden toteutamiseen. Pelistä on karsittu kokonaan esimerkiksi kumartumismahdollisuus eivätkä erikoisiskujen käyttäminen vaadi juuri yhden napin painamista enempää. Heittoliikkeitäkin Fantasy Strikessa torjutaan niin, että nappien hakkaamisen sijaan pelaajan täytyy ymmärtää olla tekemättä yhtikäs mitään.

Peliä on työstetty toistaiseksi Sirlin Gamesin omilla varoilla, mutta jatkossa Fantasy Striken kehityksen on määrä jatkua joukkorahoituksen voimin. Hieman poikkeuksellisesti peliä ei rahoiteta kuitenkaan Kickstarterin kaltaisten palvelujen kautta, vaan kuukausimaksuihin enemmän pohjautuvan Patreonin voimin. Viidellä dollarilla pelistä saa pc:llä testattavaksi jo sen esialfaversion.

Vasta noin vuosi sitten myös taistelupeli Rising Thunder pyrki tekemään hieman vastaavia asioita madaltaakseen pelin aloituskynnystä. Pelin kehitys päättyi kuitenkin alkuvuodesta, kun League of Legendsia tekevä Riot Games osti Rising Thunderia tehneen Radiant Entertainmentin.

Lähde: PlayStation Blog, Patreon

Lisää luettavaa