PS4-konsoleita kaataneen viestibugin ei pitäisi vaivata enää pelaajia / Uutiset / pelaaja.fi

PS4-konsoleita kaataneen viestibugin ei pitäisi vaivata enää pelaajia

17.10.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

PlayStation 4 -konsoleita jumittanut viestibugi on ainakin jossain määrin saatu taltutettua, PlayStationin brittiläinen tukitili Twitterissä on antanut ymmärtää. Vastauksena muutamille käyttäjille tili on kertonut, ettei konsoleiden kaatumiseen johtaneita viestejä voi enää lähettää ja että Sonylla tutkitaan tapausta parhaillaan, jotta vastaavia ongelmia voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Juurikaan mitään virallisempaa lausuntoa Sony ei ole korjauksesta kuitenkaan antanut. Tiedossa lähinnä siis yhä on, että PlayStationeita oli mahdollista saada jumiutumaan vastaanottamalla käyttäjäviestin, joka sisälsi tietynlaisia merkkejä. Sony on kyllä vahvistanut, että mikäli kaatumisongelmaan ehti törmätä, on se korjattavissa samoilla ohjeilla, joita on ehdotettu netissä jo aiemminkin.

VG247-sivustolle Sony kertoi aiemmin tällä viikolla, että se oli tietoinen ongelmasta ja valmisteli järjestelmäpäivitystä sen korjaamiseen. Mitään päivitystä ei ole kuitenkaan konsolille toistaiseksi julkaistu. Ainakin alustavasti Sony on lähtenyt siis estämään bugin toimintaa omassa päässään ilmeisesti PlayStation Network -verkkopalveluaan viilaamalla.

Päivitys kello 15:15: Keskiviikon aikana Sony on julkaissut PS4:lle uuden järjestelmäpäivityksen Päivityksen on kerrottu parantavan järjestelmän toimintaa, eli se saattaa  hyvinkin kattaa myös viestibugiin liittyviä korjauksia.

Lähde: Ask PlayStation UK (Twiitter)VG247

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Uutiskuva täysin kymppi! :D

Itsellä jumitti PS4 Pro isommin pari päivää sitten. En pelannut mitään, ei ollut mitään outoja viestejä tai muutakaan erikoista vaan ainoastana odottelin yhtä isoa päivitystä. Siinä kun samalla yritin mennä esim. Storeen tai katsoa kaverilistaa, niin jäi vain kuva siihen tilanteeseen, jossa oli kun painoin kuvaketta. Laite heräsi taas eloon kun painoi "home"-näppäintä eikä päässyt mihinkään noista mainitsemistani paikoista. Restart auttoi mutta tällaista jumimista on aika usein, ei vain välttämättä näin pahaa vaan hetken kuluttua lataa halutun asian kun odottelee "latausympyrää".

Suoraan sanottuna ihan paska tuo pleikkarin toiminta kun saa jatkuvasti odotella jotain. One on samassa verkossa, huoneessa jne. ja samaiset toiminnot kyseisellä laitteella näkyy aika lailla viiveettä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Kuva: funny, very funny.

Nostoja