PS4 myy mainiosti, mutta julkaisukulut jättivät Sonyyn vielä jälkensä / Uutiset / pelaaja.fi

PS4 myy mainiosti, mutta julkaisukulut jättivät Sonyyn vielä jälkensä

14.05.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
15

PlayStation 4 on kenties parhaillaan myydyin uuden sukupolven konsoli, mutta Sonyn peliosaston tilillä moinen näkyy vielä miinusmerkkisenä lukuna. Sonyn keskiviikkona tekemä tulosjulkistus paljastaa, että yhtiön pelipuoli teki maaliskuussa päättyneellä tilikaudellaan 8,1 miljardin jenin (n. 58 milj. euron) liiketappiot, kun vuosi sitten PlayStation- ja muu pelibisnes poikivat yhtiölle vielä liikevoittoa 1,7 miljardia jeniä.

Yhtiön mukaan merkittäviä osatekijöitä tappioiden suhteet ovat olleet PlayStation 4:n julkaisukulut. Myös Sony Online Entertainmentin muutamien verkkopelien sulkeutuminen on jättänyt jälkensä.

Liikevaihto Sonyn pelibisneksen osalta oli kuitenkin juurikin PlayStation 4:n ansiosta nyt varsin pirteät 979,2 miljardia jeniä (n. 7 miljardia euroa).  Vaikka PlayStation 3 -konsolien myynti oli vähentynyt, oli nousua vuodentakaiseen liikevaihtoon tullut lähemmäs 39 prosenttia.

Parhaillaan käynnissä olevan tilikautensa osalta Sony ennustaa, että sen peli- ja verkkopalvelubisnes tuottaisivat liikevoittoa sellaiset 20 miljardia jeniä.

Kokonaisena yhtiönä Sony on ilmoittanut tehneensä viime tilikaudellaan nettotappiota sen sijaan 128,4 miljardia jeniä (0,9 miljardia euroa), kun viime vuonna yhtiö oli onnistunut haromaan käsiinsä vielä 41,5 miljardin jenin nettovoitot. Liikevaihto Sonylla oli nyt kokonaisuutena 7,8 biljoonaa jeniä (n. 56 miljardia euroa), mikä on 14 prosenttia parempi tulos kuin vuosi sitten. PlayStation 4:n hyvän myynnin ohella asiaan auttoi myös kasvanut mobiililaitekauppa.

Kuluvan vuoden aikana valoa ei erityisemmin Sonyn tunnelin päässä vielä välttämättä nähdä. Yhtiö ennustaa, että se tekee nettotappiota nykyisen tilikautensa aikana vielä 50 miljardia jeniä. Osasyy tappioihin perustuu pc-konebisnekseen, jonka Sony on jättämässä taakseen.

Lähde: Sony

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän JoniH99 kuva
JoniH99

Hyvä että Pleikkari myy jälleen, mutta eipä se koko taloa pelasta. Vararikkoon ei Sony sentään ole menossa (ainakaan vähään aikaan) Jostakin tuli luettua että kyllä niillä n. 7,5 miljardin edestä säästöjä on.
Hyvä puoli Sonyn laitteissa on se, että laitteiden hinta/laatu suhde on yllättävän hyvä. Ollut Sonyn TV jo 6-7 vuotta ja toimii yhä kuin uusi, niinkuin muutama muukin Sonyn laite mitä löytyy. Mutta puhelimissa pysyn silti Applessa. Nokia oli ennen se ykkönen, kunnes heidän kosketusnäytölliset laitteet tuli markkinoille.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä JoniH99

Nokia oli ennen se ykkönen, kunnes heidän kosketusnäytölliset laitteet tuli markkinoille.

Minulla on vieläkin. Terveisin Lumia 520 (which is awesome!) omistaja.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Itselläkin Lumia 920 käytössä, eikä ainakaan itsellä mitään valittamista ;)

Mutta tosiaan PS4:n menestys ei vielä Sonya pelasta...Puhelin puolella ovat varsin pieni tekijä, en tiedä onko TV-puolella myynnit parantuneet yhtään. Vitan myyntilukuja nyt tuskin tarvitsee edes mainita...

Käyttäjän Core kuva
Core

Itsellä kanssa Sonyn TV (ja Xbox One siinä kiinni :P) ja olen ollut tyytyväinen. On aika surullista katseltavaa nämä luvut. Pleikkarin menestys on sentään hyvä uutinen, mutta kuten joku jo sanoikin että se ei kyllä koko Sonya tule kantamaan. Säästöjä vielä on, mutta ne palaa aivan käsittämättömällä vauhdilla.

Nokia teki selviä virheitä omassa strategiassaan johon sen tuho perustui, mutta ei musta Sonylla niinkään tälläsiä oo ollut? Sonyn puhelimet on suhteellisen korkeaa tasoa (ongelma vaan se että vain Samsung ja Google tekevät rahaa Androidilla :P), samoin TV:istä ei ole valitettavaa eikä mistään Sonyn tuotoksista yleensä. En ole sikäli tilannetta seurannut yhtä paljon kuin esim Nokian osalta, mutta en minä näe mitään selkeitä virheitä missään, mutta silti vaan tappiota tulee vuosi toisensa jälkeen.

Kun nyt Lumioista puhutaan, niin itellä kans on 920 :P

Käyttäjän Carpio kuva
Carpio

Tässä vappuna pudottelin pari kertaa Xperian ja ihan testin vuoksi käytin viellä vedessä upoksissakin. Applessa ja Samsungissa olisi hajonnut näyttö ja lähes kaikki muun merkkiset olisivat kuolleet kosteuteen. Onneksi on Xperia =)

Käyttäjän Kukko kuva
Kukko

Raporttien mukaan PS-osasto tekee voittoa 170 milj. dollaria, kun yhtiö tekee vuodessa tappiota 500 milj. dollaria.

Itselläkin Sonyn töllö eikä muita tule, elleivät lopeta niiden tekemistä. Sonyn telkkarit on kyllä tekniikaltaan ja hinta/laatu suhteeltaan parhaita, siis nykyään, hintojen pudottua.

Sony myy PC-osaston, seuraavaksi lähtee puhelimet. Blu-Raystä tuskin pääsevät eroon, koska kukaan ei halua ostaa kuolevaa formaattia. Hommat on menny jo siihen pisteeseen, että Japanissa Sony on siirtymässä myös kiinteistövälitykseen.

Samsung hallitsee telkkari osastoa, Apple puhelimia. Sonylta oli virhe aikanaan ostaa Ericsson, koska ne eivät olleet hyviä missään vaiheessa, paitsi verkon painoina.

Itselläkin Lumia 920. Eikä oo mitään valittamista. Tosin siitä on näytön lasi vähän sirpaloitunut, mutta se ei ole kuin kosmeettinen haitta, ei vaikuta luurin toimintaan.

Käyttäjän JoniH99 kuva
JoniH99

Nyt kun jokainen noista puhelimista puhuu, niin en tainnut puhua kovin selkeästi :P
En tarkoita etteikö Nokian älypuhelimet olisi pahoja. Vaikka Apple löytyy, niin kyllä enemmän suosittelen vanhoja Nokian näppäimistökännyköitä. Kyllä Nokia laatua vielä tekee, mutta ei lähellekkään yhtä hyviä kuin silloin aikanaan.

Lainaus

Blu-Raystä tuskin pääsevät eroon, koska kukaan ei halua ostaa kuolevaa formaattia.

Ei se vielä ihan kuollut ole. Myy huimasti enemmän kuin DVD:t, ja ei se Blu-Rayn seuraajakaan saavu ihan lähiaikoina markkinoille.

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

Missä on nyt kaikki ne irvileuat, jotka käy trollaamassa Nintendon tappioita käsittelevien uutisten yhteydessä?....jotenkin aika hiljasta.

Käyttäjän Eerie kuva
Eerie

Sonyn televisiot ja äänentoisto ovat aina olleet ehtaa tavaraa, mutta nykymaailmassa vähän turhan hintavia. Kaikenmaailman Simsungit ja LG:T tarjoavat periaatteessa saman mutta halvemmalla, ja ruotsalaisten puhelimien osto oli vähän hölmö liike...

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus käyttäjältä Megaman

Missä on nyt kaikki ne irvileuat, jotka käy trollaamassa Nintendon tappioita käsittelevien uutisten yhteydessä?....jotenkin aika hiljasta.

hahaa Sonydoomed lollisloo toivottavasti vajoo suohon koko roska, ole hyvä.

Nostoja