PS4-peli Bloodbornen suuri vitsaus yritetään korjata päivityksellä

From Software työstää Bloodbornea varten päivitystä, jolla pelin lataustaukoja pyritään lyhentämään.

24.3.2015 19:03

PlayStation 4:n uutuuspeli Bloodborne keräilee maailmalla parhaillaan kovasti kehuja, mutta aivan kritiikittä peli ei ole kuitenkaan selvinnyt. Harmaita hiuksia pelaajille ovat aiheuttaneet laajalti nimittäin pitkät lataustauot, jotka erityisesti pelin murhaavan luonteen myötä voivat tehdä pelaamisesta välillä turhankin tuskastuttavan kokemuksen.

Apua voi olla kuitenkin tulossa. Bloodbornen julkaisijana toiminut Sony on tiedottanut, että pelin kehittäjät yrittävät työstää parhaillaan päivitystä, jolla lataustauot on määrä saada lyhykäisemmiksi. Samalla yleisesti pelin suorituskykyä PlayStation 4:llä pyritään myös parantelemaan entisestään.

Minkäänlaista aikataulua mahdollisen päivityksen ilmaantumiselle ei vielä ole annettu.

Suomen osalta Bloodborne tullaan näkemään kaupoissa virallisesti huomenna keskiviikkona. Mikäli pelistä kaipailee esimakua, kannattaa selaimellaan kääntyä esimerkiksi tuoreimman PelaajaHD-videon puoleen.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa