PS4 Pro -julkistus poiki myös uutta Mass Effect -pelikuvaa – tältä Andromeda nyt näyttää

Mass Effect: Andromedasta on saatu viimein tuhdimpi annos pelikuvaa, vaikkakin se keskittyykin vielä enemmän pelin visuaalisen annin esittelyyn.

7.9.2016 21:18

BioWare on vihdoin ja viimein paljastanut kunnollisempaa pelikuvaa Mass Effect: Andromedasta.

Uusi pelikuvapätkä on peräisin Sonyn keskiviikkona järjestetystä PlayStation Meeting -tapahtumasta, jonka yhteydessä julkistuksensa sai myös tuore PS4 Pro -konsolimalli. Andromedan video onkin tehty esittelemään erityisesti uuden pelin visuaalista antia 4K-resoluutiolla, joskin antaapa se myös muutamia kepeitä viitteitä muutamista pelin tutkiskelumekaniikoistakin.

Lisää materiaalia BioWaren uutukaisesta on tarkoitus tulla julki 7. marraskuuta.

Kauppoihin Mass Effect: Andromeda saadaan vuoden 2017 alussa. PS4 Pron lisäksi peli toimii myös tietysti vanhemmilla PlayStation 4 -malleilla ja saadaanpa se lisäksi toki Xbox Onelle ja pc:llekin.

Lisää luettavaa