PS4-taktikot asemiin: Valkyria Chronicles Remastered saapuu Eurooppaan

PS3:lla alkujaan tavattu ja siitä myöhemmin pc:lle loikannut Valkyria Chronicles saadaan Euroopassa keväällä vielä myös PlayStation 4:lle. Mutta entäs Valkyria: Azure Revolution?

25.1.2016 21:53

PlayStation 3 -klassikko Valkyria Chronicles saadaan vielä myös lännessäkin asti pelattavaksi PlayStation 4:lle. Aiemmin viime vuonna Japaniin julkistettu Valkyria Chronicles Remastered on vahvistunut nyt myös sekä Eurooppaan että Yhdysvaltoihin, joiden markkinoille Sega on tuuppaamassa pelin tulevan kevään aikana.

PlayStation 4:llä Valkyria Chronicles on tietysti ehostettu tukemaan 1080p-resoluutiota, minkä lisäksi pelin pitäisi pyöriä samalla myös sulavalla 60 ruutua sekunnissa rullaavalla ruudunpäivityksellä. Reilu vuosi sitten pelistä julkaistun pc-version tapaan Remastered sisältää valmiiksi myös kaikki Valkyria Chroniclesin PlayStation 3 -versioon aikoinaan julkaistut lisäsisällöt.

Euroopassa Valkyria Chronicles Remastered saadaan myyntiin sekä ladattavassa muodossa että myös jonkinlaisessa fyysisessä paketissa, josta Sega on luvannut kertoa lisää myöhemmin. Toistaiseksi Sega ei ole valottanut, onko sillä suunnitelmia tuoda PlayStation 4:lle parhaillaan kehitteillä olevaa Valkyria: Azure Revolution -toimintaroolipeliä myös länteen asti. Kuvitella kuitenkin sopisi, että Valkyria Chronicles Remasteredin julkaisu on eräänlainen keino Segalle punnita länsimaisen yleisön kiinnostusta uusia Valkyria-pelejä kohtaan.

Lähde: Sega

Lisää luettavaa