PlayStation 4:n toimintapeli Days Gone julkaistaan 22. helmikuuta 2019, Sony on vahvistanut.

Päivämäärä julkistettiin tuoreella trailerilla, jossa saadaan uusi silmäys muutamiin pelin hahmoihin ympäristöihin ja uhkiin. Uusina vaaroina esille nousevat varsinkin monenlaiset eläimet, kuten sudet ja korpit. Varoa kannattanee toki myös  R.I.P.-ryhmittymä, joka palvoo pelin zombihirvityksiä.

Days Gone on työn alla Bend Studiossa, joka on aiemmin tehnyt esimerkiksi Syphon Filter -pelejä. Uutukaista luvattiin yhdessä vaiheessa pihalle vielä täksi vuodeksi, mutta Sony päätti lopulta lykätä sen tuloa aiemmin keväällä.

Julkaisupäivän paljastuminen on ollut osa Sonyn E3-lehdistötilaisuutta edeltävää PlayStation 4 -pelien julkistusten sarjaa. Lisää julkistuksia on luvassa päivittäin aina sunnuntaihin asti. Lisää niistä voi lueskella tästä.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa