PS4:llä toimintaroolipelataan vielä helmikuussakin – Ys IX: Monstrum Nox päivättiin

Odotetusta on jäljellä vielä helmikuuhun asti.

28.8.2020 16:16

Vielä reilun 30 vuoden iässä puksuttavan Ys-sarjan uusin osa on saanut julkaisupäivän länsimaissa. Helmikuun 5. päivä Eurooppa vastaanottaa PlayStation 4:llä Ys IX: Monstrum Noxin, joka ilmestyy myöhemmin samana vuonna lisäksi vielä Switchille ja pc:lle.

Yhdysvaltoihin peli rantautuu kolmea päivää aiemmin. Japanissa seikkailut käynnistyivät jo viime vuoden syyskuussa.

Julkaisija NIS American toimesta Monstrum Noxista on saatu myös uusi englanninkielinen traileri. Se keskittyy sisällöltään pelin taisteluihin, jotka mukailevat paljon Ys VIII:n tyyliä ripotellen mukaan kuitenkin muun muassa uusia lennokkaita liikkumismahdollisuuksia.

Lisää luettavaa