PS4:n God of War sai huhtikuisen julkaisupäivän – tässä erikoisversiot ja uusi traileri

Kratos palaa partaisempana kuin koskaan huhtikuun lopulla.

23.1.2018 16:31

PlayStation 4:n oma God of War on ehtimässä saataville vielä ennen kesää. Sony on saanut vahvistettua, että jälleen ihan vain God of Wariksi kutsuttu uutuuspeli julkaistaan Euroopassa ja Amerikassa 20. huhtikuuta.

Uudella trailerilla Sony on esitellyt hieman laajemmin myös pelin tarinaa ja muistuttaa siinä yhteydessä samalla, ettei Kratoksen historiaa ole uudessakaan seikkailussa unohdettu. Muitakin hahmoja ja vaaroja on toki niitäkin bongattavissa.

Erikoisversioita God of Warista saadaan tietysti myös. Näistä tuhdein on keräilyversio, johon pelin mukaan on heitetty yhdeksän tuuman Kratos-patsas, kangaskartta, kaksi pientä veistosta ja hieman digitaalista sisältöä aina pelin sisäisistä suojuksista dynaamiseen teemaan ja Dark Horse -sarjakuvaan sekä -taidekirjaan. Pienemmässä Limited Editionissa kyseisen taidekirjan saa vuorostaan fyysisenä.

Erikoisversioiden antia voi tarkastella lähemmin trailerin alta löytyvästä kuvagalleriasta. Ennakkotilaajille etuna tarjotaan lisäksi erilaisia ulkoasuja Kratosin kilvelle sekä kokemuspisteboostereiden kaltaistaisia hahmonkehitysetuja.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa