Gran Turismo -kilpa-ajosarjan 15-vuotisjuhlat huipentuvat PS3:lle pian julkaistavaan Gran Turismo 6 -peliin, mutta sarjan isä vihjailee jo tulevasta. Polyphony Digitalin tuottaja Kazunori Yamauchi on paljastanut seuraavan osan valmistuvan joko vuodeksi 2014 tai 2015. Alustana silloin on luonnollisesti PS4.

Tämä PS4-peli, jonka luultavasti ristimme Gran Turismo 7:ksi, lienee valmis vuoden tai kahden sisään. Verkkoyhteisöllisyys tulee olemaan myös siinä tärkeässä osassa, Yamauchi kertoi suunnitelmistaan.

Joulukuussa julkaistavan GT6-pelin hän puolestaan kertoi olevan noin 80 prosenttisesti valmis. Tämän arvioiminen on kuitenkin Yamauchin mukaan hankalaa, koska pelin fysiikoita, ohjattavuutta ja pelimuotoja hienosäädetään aivan tuotannon loppuun saakka. Pelin trailerin näkee alta.

Gran Turismo 6 julkaistaan PS3:lle joulukuun 6. päivä.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa