PS4:stä kaksi uutta mallia: tallennustilaan ja energiatehokkuuteen parannuksia / Uutiset / pelaaja.fi

PS4:stä kaksi uutta mallia: tallennustilaan ja energiatehokkuuteen parannuksia

22.06.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
24
PlayStation 4:stä kaksi uutta mallia

Sony on juuri julkistanut kaksi uutta PlayStation 4 -konsolimallia.

Uusi PlayStation 4 on tarkalleen 10 prosenttia kevyempi kuin edeltäjänsä ja syö kahdeksan prosenttia vähemmän virtaa. Sekä mustana että valkoisena versiona julkaistava malli on myös mattapinnoitettu, mikä saa konsolin näyttämään Sonyn mukaan rennommalta. Uuden mallin komponenteista voi lukea tarkemmin täältä.

Uudistettu PlayStation 4 saapuu kauppojen hyllyille Japanissa tämän kuun lopulla, mutta sen julkaisupäivää Euroopassa ei ole vielä ilmoitettu. Uuden mallin suositushinta tulee olemaan 399 euroa.

Parannellun 500 gigatavun mallin ohella Sony on julkistanut myös PlayStation 4:n tallennustilan tuplaavan, teratavun kiintolevyllä varustellun version vanhasta konsolimallista. Ultimate Player Edition -nimellä markkinoitava malli rantautuu Eurooppaan 15. heinäkuuta, mutta sen suositushintaa ei ole paljastettu.

Lähde: Sony Computer Entertainment Inc.PlayStation Blog

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Eli siis uutta mallia ei tule teratavun levyllä varustettuna? Wtf? Onko mitään pointtia edes julkaista enää tuolla pienemmällä levyllä? No onneksi sen voi vaihtaa heti ja itse. Tietenkin tuo lisähintaa, kun sen levynkin joutuu ostamaan.

Toinen asia mikä olisi kiva tietää, että jos ostan tuon vähemmän virtaa kuluttavan mallin niin voinko vain repiä kovalevyn vanhasta PS4:stäni ja laittaa tuohon uuteen ja se toimii? Olisko Sony oppinut jotain PS3-ajoilta jolloin tiedot oli täysin sidottu siihen yksilöön jolla levy oli formatoitu. Tämän vuoksi peleistä, päivityksistä, dlc:stä ja talletuksista ei saada koskaan varmuuskopioita. Toivottavasti Sony avaa tuon virallisesti sitten kun virallisesti droppaavat PS3:sen. Kovalevyt ei ole ikuisia.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman

Ens vuonna tulee kuitenkin päivitytempi malli kummaltakin isommalta konsolivalmistajalta (ja ehkä Nintendoltakin).
Luvassa olisi selkeesti pienemmällä virrankulutuksella oleva APU-prossu, kun siirrytäänkin finfettiin. Samalla siis lämmöntuotto laskee, joten voidaan tehdä pienempi ja halvempi malli.

Käyttäjän xyyber kuva
xyyber
Lainaus käyttäjältä snaketus

Eli siis uutta mallia ei tule teratavun levyllä varustettuna? Wtf? Onko mitään pointtia edes julkaista enää tuolla pienemmällä levyllä? No onneksi sen voi vaihtaa heti ja itse. Tietenkin tuo lisähintaa, kun sen levynkin joutuu ostamaan.

Kannattaa lukea uutinen loppuun saakka.

"Parannellun 500 gigatavun mallin ohella Sony on julkistanut myös PlayStation 4:n tallennustilan tuplaavan, teratavun kiintolevyllä varustellun version vanhasta konsolimallista. Ultimate Player Edition -nimellä markkinoitava malli rantautuu Eurooppaan 15. heinäkuuta, mutta sen suositushintaa ei ole paljastettu."

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Aha. Juurikin mattapintaisena olisin vehkeeni mieluummin ottanutkin ja nyt sitten vasta tulee. Miksi alunperinkään pitää laittaa sitä pölyjä keräävään kiiltävää pintaa yhtään mihinkään elektroniikaan?

Lainaus käyttäjältä xyyber

Kannattaa lukea uutinen loppuun saakka.

Luitko itse uutista tai kommenttia johon vastasit? Ei uudesta versiosta tule teratavun versiota vaan VANHASTA ja se on typerää. Miksi ei kerralla tehdä uutta mallia vain teratavuisena. Ai niin, raha. Otetaan ensin tuotto uusista malleista ja sitten vasta myydään uusi malli isommalla kovolla. Voi innokkaimmat maksaa useaan kertaan.

Käyttäjän MastaKillah kuva
MastaKillah

xyyber, snaketus varmaan ihmetteli, että miksi tuo "paranneltu ja kevyempi malli" ei tule suoraan terasella kovolla, vaan samalla vanhalla viisisatasella. Sitten pitää erikseen julkaista joku "gamer edition" mikä sisältää terasen kovon vaikka yhtä hyvin sen olisi voinut suoraan sisällyttää tuohon paranneltuun malliin. Kannattaa lukea uutinen ajatuksella.

Käyttäjän Nikotiini kuva
Nikotiini

On kyllä erittäin outoa, että uusi malli on 500GB. Tuo täyttyy hyvin nopeasti uusien valtavien pelien kanssa. Eihän se ole suuri juttu itse ostaa ja asentaa uusi kovo, mutta suurimmalla osalla tuo 500GB levy ei sitten löydä uutta käyttöä. Mulla sattui tietokoneen päällä olevan portti johon se sopi ja sain siitä kolmannen kovon koneeseen, joten ei mennyt sekään hukkaan. Muilla tuo varmaan menee johonkin kaapin pohjalle pölyttymään. Eli jos sen pystyy hyödyntämään; Ei mikään ongelma. Jos ei pysty hyödyntämään; Aika iso rahan tuhlaus.

Käyttäjän xyyber kuva
xyyber
Lainaus käyttäjältä MastaKillah

xyyber, snaketus varmaan ihmetteli, että miksi tuo "paranneltu ja kevyempi malli" ei tule suoraan terasella kovolla, vaan samalla vanhalla viisisatasella. Sitten pitää erikseen julkaista joku "gamer edition" mikä sisältää terasen kovon vaikka yhtä hyvin sen olisi voinut suoraan sisällyttää tuohon paranneltuun malliin. Kannattaa lukea uutinen ajatuksella.

Kyllä, on tulossa sekä 500GB että 1TB mallit, en kyllä ymmärrä miksi tuo pienempi julkaistaan (hinta?).

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä xyyber

Lainaus käyttäjältä MastaKillahxyyber, snaketus varmaan ihmetteli, että miksi tuo "paranneltu ja kevyempi malli" ei tule suoraan terasella kovolla, vaan samalla vanhalla viisisatasella. Sitten pitää erikseen julkaista joku "gamer edition" mikä sisältää terasen kovon vaikka yhtä hyvin sen olisi voinut suoraan sisällyttää tuohon paranneltuun malliin. Kannattaa lukea uutinen ajatuksella.

Kyllä, on tulossa sekä 500GB että 1TB mallit, en kyllä ymmärrä miksi tuo pienempi julkaistaan (hinta?).

Missä niin lukee? Ei ainakaan tuossa uutisessa. Jos on tulossa 1TB malli myös tuosta uudesta versiosta, niin ainakaan tästä uutisesta se ei käy ilmi.

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Toivottavasti tuota mattapintaista vaihtokuorta saa ostettua erikseen Suomesta. Lähtee kiiltävä pala heti vaihtoon!

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen
Lainaus käyttäjältä snaketus

Lainaus käyttäjältä xyyberLainaus käyttäjältä MastaKillahxyyber, snaketus varmaan ihmetteli, että miksi tuo "paranneltu ja kevyempi malli" ei tule suoraan terasella kovolla, vaan samalla vanhalla viisisatasella. Sitten pitää erikseen julkaista joku "gamer edition" mikä sisältää terasen kovon vaikka yhtä hyvin sen olisi voinut suoraan sisällyttää tuohon paranneltuun malliin. Kannattaa lukea uutinen ajatuksella.

Kyllä, on tulossa sekä 500GB että 1TB mallit, en kyllä ymmärrä miksi tuo pienempi julkaistaan (hinta?).

Missä niin lukee? Ei ainakaan tuossa uutisessa. Jos on tulossa 1TB malli myös tuosta uudesta versiosta, niin ainakaan tästä uutisesta se ei käy ilmi.

Yhden teratavun uudesta mallista on huhuttu, mutta sen olemassaoloa ei ole ainakaan vielä varmistettu miltään taholta.