PS5- ja Xbox Series -versiot saavat odottaa – Marvel’s Avengers lykkääntyy uudella sukupolvella

Ensimmäinen lisäsisältöhahmo lykkääntyy sekin.

17.10.2020 13:04

Marvel’s Avengersin PlayStation 5- ja Xbox Series -versiot eivät ehdikään saataville vielä tämän vuoden aikana. Crystal Dynamicsin johtaja Scot Amos on kertonut pelin nykytilaa käsittelevässä viestissään, että kehittäjä on halunnut omistaa uuden sukupolven versioille hieman lisäaikaa, jotta ne vastaisivat haluttua lopputulosta.

Peliä toki voi pelata uusilla alustoilla taaksepäin yhteensopivuuden voimin. Tällöinkin pelaajien luvataan hyötyvän nopeammista latausajoista ja ruudunpäivitysparannuksista.

Samalla peliin lokakuuksi luvattu ensimmäinen lisäsisältöhahmo Kate Bishop lykkääntyy myöhemmäksi. Amos perustelee tätä sillä, että studio priorisoida hauskan kokemuksen tarjoamista, eikä vain julkaista uutta pelattavaa hätäisesti.

Mitä tulee Avengersin nykytilaan yleisesti, on Amos pahoitellut sitä, ettei pelin debyytti ole ollut ongelmaton. Viimeiset viikot kehittäjät ovatkin viettäneet korjaten bugeja ja viilaamalla kokemusta pelaajapalautteen mukaan. Parhaillaan studio keskittyy neljän keskeiseen osa-alueen viilaamisen, jotka ovat kokemaksun vakaus, moninpelin toimivuus, palkintojen jakaminen sekä loppupelin tehostaminen. Fanipalautteella mukaan sopii odottaa vielä sellaisia lisäominaisuuksia, kuten mahdollisuuden pingata kavereille löytämiän varusteita ja New Game+ -tila.

Aikavälillä 22.10. – 5.11. Avengers-pelaajille tarjotaan vielä kiitoksena ylimääräistä annosta pelin sisäisen valuutan kaltaisia bonuslisukkeita.

Lähde: Marvel’s Avengers (kotisivu)

Lisää luettavaa