PSP päivittyy taas / Uutiset / pelaaja.fi

PSP päivittyy taas

27.07.2006 // Kirjoittanut: LassiK
10

PSP:lle on jälleen kerran ilmestynyt uusi laiteversio 2.8, juuri kun hakkerit ovat onnistuneet saamaan version 2.71 toimimaan ohjelmistokikan kautta versiossa 1.5.

Version 2.8 päivitykset ovat pieniä, mutta varsinkin netissä PSP:tä käyttäviä ilahduttavia.

- Videoita ja kuvia voi nyt ladata RSS-listauksien kautta muistikortille.
- PSP:n voi nyt yhdistää yhteensopiviin langattomiin laitteisiin, kuten LocationFree-soittimeen
- Musiikkisoitin tukee AAC-tiedostoja, joiden pääte on .3GP
- Käyttäjä voi käyttää kaikkea MUSIC, PICTURE JA VIDEO -kansioihin tallennettua musiikkia, kuvia ja videota tiedostonimistä riippumatta

Lisäksi 2.8-päivityksen yhteydessä on julkaistu Yhdysvalloissa World Tour Soccer 2:n demo. Vielä ei tiedetä, tuleeko euroversioon jonkin toisen pelin demo. Japanissa demoksi valittiin Mercury Meltdown -jatko-osa.

PSP:lle jossain vaiheessa tulevan, mutta versionumeroiden puolesta lähestyvän 3.0-päivityksen uskotaan lisäävään konsoliin huomattavasti uusia ominaisuuksia, kuten versio 2.0 teki aikanaan. Huhujen mukaan 3.0 ilmestyisi PS3:n julkaisun yhteydessä marraskuussa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Voiko vanhaa psp:tä päivittää missää ja mitä se tulis maksamaan? Rahastusta sanon minä jos ei voi: ensin laitetaan markkinoille niin pelkistetty laite kuin olla ja voi, sitten joka vuosi neljännes aletaa lypsää kuluttajia hieman parempia ominaisuuksia tarjoten. Nintendokin sortu tähän julkistamalla ensin ds:n ja melkein heti perään Liten (ds oli jo myyntiin tullessaan Eemelin aikainen). Katsotaan sortuuko Microsoft samaan koukkuun omalla zugella, vai zunella, tai mikä multimedia hömppä olikaan.

Käyttäjän Matias Kainulainen kuva
Matias Kainulainen

PSP:n päivitykset voi ladata netistä ja käsittääkseni myös suoraan PSP:n käyttöliittymästä.

Käyttäjän Riot kuva
Riot

Öh...siis nuo ovat kaikki OHJELMISTOPÄIVITYKSIÄ ja ne ovat ilmaisia...ei tartte olla kuin avoin langaton verkko ja ladata sitten päivitykset, jotka ovat tietenkin ilmaisia, eli ei kannata hätäillä.

Käyttäjän LassiK kuva
LassiK

Päivitykset voi ladata langattomasti XMB-valikon vasemmasta laidasta, ylimmästä vaihtoehdosta "Network Update". Toinen vaihtoehto on ladata päivitys netistä ja kopioida muistikortille USB-kaapelilla.

Käyttäjän LassiK kuva
LassiK

Lisäyksenä vielä: PSP:n uudempia ohjelmistoversioita toimitetaan myös pelien mukana. Useimmat uudet pelit eivät suostu käynnistymään ilman versiota 2.5 tai 2.6.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Kyllä se booster kohta julkaisee uuden DevHookin, jolla voi emuloida 2.8fw:a 1.5:llä. ja harleyg's custom firmwaren avulla voi ladata suoraan joko 1.5 tai uusimman firmwaren wlan napista. Tuskin päivitän 1.5:ni koskaan. 2.0-2.6 versiot ehtii vielä downgreidaamaan.

Käyttäjän Santos kuva
Santos

Jees, tätä on jo odoteltu ;)

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

Tässä PSP:n päivittelyssä alkaa olemaan jo hieman ajojahdin maku. Hakkerit haksaa, päivitystä pukataan, hakkerit haksaa taas, päivitystä pukataan taas...tätä jatkuu ad nauseum.

Toisaalta luulisi Sonyllakin tajuttavan, että homebrew-softa on yksi niistä syistä, miksi PSP saatetaan ylipäätään hankkia. Sääli.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Voihan sen ajatella niinkin että sony päivittää uusia (välillä loistavia) uusia ominaisuuksia ja Booster (tai sitten joku muu) sitten antaa sen saman mahdollisuuden meille homebrew:n diggaajille. Mielestäni esim. juuri sony on lähtenyt ihan väärille raiteille kun yrittää kitkeä pois harrastajien tekemät ohjelmat ja pelit.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

uheawz htendjv mckhf yhzx gezlshr sfbep axglnseod