Psykologista kauhua loppuvuoteen – Silent Hill -konkarin säveltämä The Medium päivättiin

Kaksi rinnakkaistodellisuutta otetaan haltuun joulukuussa.

10.10.2020 16:22

Puolalaiskehittäjä Bloober Team tuo uuden satsin kauhua maailmaan taas joulukuun 10. päivä. Päiväys koskee tällä kertaa sen pc:lle ja Xbox Series -konsoleille suuntaavaa The Mediumia.

Pelille kertyy hintaa noin 40 euroa.

Observerin, Blair Witchin ja Layers of Fearin tehneelle studiolle poikkeuksellisesti The Medium on tällä kertaa kolmannesta persoonasta kuvattu seikkailu. Kauhua se luo tällä kertaa hieman Silent Hill -henkeen asettamalla pelaajansa tutkimaan samaan aikaan kahdenlaista todellisuutta, mitä hyödynnetään myös pulmanratkonnassa. Sopivasti pelin ääniraitaa onkin ollut mukana hahmottelemassa Silent Hill -konkari Akira Yamaoka yhdessä puolalaissäveltäjä Arkadiusz Reikowskin kanssa.

Ohessa The Mediumin tuore traileri.

Lisää luettavaa