Wiin tulevasta Sadness-trilleristä on viimein tihkunut lisää tietoa. Puolalaisen Nibris-studion kehittämä Sadness on ulkoasultaan täysin mustavalkoinen. Pelin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Kehittäjätiimi kertoo pelin käyttämän Gamebryon olevan tehokkain Wiillä nähty pelimoottori. Tomasz Wisniowskin mukaan Sadnessissä nähdään efektejä, joiden on tähän asti arveltu olevan mahdottomia toteuttaa Wiillä. Wisniowski kertoo olevansa todella tyytyväinen siihen mitä he ovat saaneet aikaan valitsemallaan moottorilla.

Sadness on psykologinen aikuisille suunnattu kauhuseikkailu, jossa pelaaja kohtaa kaikki suurimmat pelkonsa. Sadness käyttää Wiin liikkeentunnistavia ohjaimia: Wiimote- ja Nunchuk-ohjaimet ohjaavat pelihahmon vasenta ja oikeaa kättä.

Lisää infoa pelistä lienee luvassa piakkoin. Ohessa kuva pelistä:

sadness_shot_2-1.jpg

Lisää luettavaa