P.T.-ohjaaja Del Toro: ”Silent Hillin ei voi antaa kuolla”

Äkillisesti kuopatun Silent Hillsin ohjaaja Guillermo Del Toro suree projektiaan.

16.5.2015 08:51

Viime kuussa virallisesti kuopatun Silent Hillsin ohjaaja Guillermo Del Toro on avautunut pelisivusto IGN:lle tuskastaan.

Del Toron tahto pitää kiinni toivosta käy ilmi jo haastattelun alkumetreillä. Mies kertoo Metal Gear -legenda Hideo Kojiman kanssa kehittelemänsä Silent Hillsin olleen konseptitasolla mullistava, mutta ei tahdo vuotaa pelistä liikaa tietoa siltä varalta, että julkaisija Konami muuttaa mielensä. 

– Minun ja Kojiman välinen ystävyys ja yhteistyö oli kaunista. Olimme yhtä mieltä asioista, ja se oli hauskaa, Del Toro tunnelmoi.

Del Toron mukaan Konamin äkillinen päätös pyyhkiä kaikki jäljet Silent Hillsistä pelikansaa kohauttanutta P.T.-demoa myöten oli sitä edeltäneistä pedon merkeistä yllättävä.

– Konami käytti Silent Hillsin kohdalla poltetun maan taktiikkaa. Peliä ei peruttu hellästi, Del Toro pohtii.

Myös Del Toron ensimmäinen peliprojekti, kauhupeli Insane, kaatui yllättäen julkaisija THQ:n ajauduttua konkurssiin vuonna 2012. Huonot kokemukset ovat järkyttäneet miestä, eikä hän kertomansa mukaan ole varma, tahtooko koskaan palata pelien pariin.

– Olen silti ollut yhteydessä Hideon kanssa. Hän on ainoa ihminen, jota seuraisin maailman tappiin asti. Olen onnellinen, jos jotain on pelastettavissa, Del Toro kertoo.

Mies itse mainitsee haastattelussa yli 140 tuhatta nimeä jo keränneen verkkoaddressin, ja kehottaa kaikkia pelin hylkäämiseen pettyneitä allekirjoittamaan sen, vaikka ei itse lupaa mitään.

– Silent Hillin mytologia ja sen tarinankerrontapotentiaali ovat todella hyviä. Sarjan ei voi antaa kuolla, se on liian hyvä siihen, Del Toro summaa.

Lähde. IGN

Lisää luettavaa