PUBG-kehittäjä PlayerUnknown siirtää luomuksensa muiden vastuulle / Uutiset / pelaaja.fi

PUBG-kehittäjä PlayerUnknown siirtää luomuksensa muiden vastuulle

13.03.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Brendan "PlayerUnknown" Greene on siirtymässä eteenpäin PlayerUnknown's Battlegroundsin kehityksestä. Keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa Greene kertoo pysyvänsä yhä osana PUBG Corporationia, mutta muuttavansa Soulista Amsterdamiin rakentamaan uutta tutkimus- ja pelinkehitysosastoa yhtiölle.

Greenen mukaan osaston tehtävä on tutkia, kokeilla ja luoda uusia teknologioita, työkaluja ja pelattavuuden muotoja pyrkien löytämään uusia mahdollisuuksia esimerkiksi pelien vuorovaikutukselliseen puoleen. Nimellisesti hän toimii yhä PlayerUnknown's Battlegroundsin konsultoivana luovana johtajana, joskin varsinaista kehitystä vetää jatkossa Taeseok Jang.

– Tämä on ollut uskomaton matka. Pelimme on päässyt korkeuksiin, joita en edes uskonut mahdolliseksi. On ollut unelma nähdä, millaiseksi se on kasvanut tänä päivänä, enkä voi kiittää tarpeeksi fanejamme ja uskomatonta tiimiämme PUBG Corporationilla, Greene toteaa tiedotteessaan.

PlayerUnknown Battlegrounds julkaistiin virallisesti joulukuussa 2017, joskin sen hurja kasvu alkoi jo early access -vaiheessa aiemmin kyseisenä vuonna käynnistäen kunnolla battle royale -buumin. Ilman PUBG:ta Fortnite ei siis olisi välttämättä vastaavanlainen ilmiö kuin se on nykyään.

Lähde: PlayerUnknown (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Käyköhän ajan mittaan sama kuin Roviolle, jolla myös oli/on yksi nimike, josta tunnetaan ja joka myy/menestyy. Suosion hiipuessa PUBG Kart?

Nostoja