Puihinkiipeilijät huolissaan: pelit tuhoavat lapsuuden / Uutiset / pelaaja.fi

Puihinkiipeilijät huolissaan: pelit tuhoavat lapsuuden

3.04.2007 // Kirjoittanut: Johnny Marmelaad
35

Daily Mailin mukaan brittilapsien pelaamisesta aiheutuvat rasitusvammat ovat nousussa, siinä missä perinteiset kiipeilyruhjeet ovat laskussa. Brittisairaaloista kerättyjen tilastojen mukaan aikavälillä 1999-2006 puusta putoamisen aiheuttamat ruhjeet ovat vähentyneet kolmanneksella, kun taas pelirasitusvammat ovat lisääntyneet vastaavassa suhteessa. Samoin pyöräilyvammat ovat vähentyneet viidenneksellä kahdeksan viime vuoden aikana.

Daily Mail päättelee tilastosta, että pelaaminen ryöstää lapsilta lapsuuden, koska PlayStation-sukupolvi ei enää kiipeile puissa tai harrasta ulkoilua yhtä paljon kuin ennen. Tapaturmien ehkäisyyn keskittyvän The Royal Society for the Prevention of Accidents -järjestön edustajan mielestä pikkuruhjeet ovat tarpeellisia, sillä ne kuuluvat lapsuuteen ja opettavat tunnistamaan riskejä.

Lehti siteeraa myös cornwallilaista yritystä nimeltä The Mighty Oak Tree Climbing Co, joka järjestää kiipeilyelämyksiä kaikenikäisille. Yrityksen toimitusjohtaja Alan Stock toteaa: ”Omat lapseni ovat onnellisimmillaan puussa. Heitä lukuun ottamatta en enää nykyään edes näe lapsia kiipeilemässä puihin. Sellaisessa kulttuurissa nykyään elämme - tietokoneistuneessa ajassa.”

Stock jatkaa: ”Puihin kiipeily auttaa lasta arvostamaan ympäristöä, mutta tietokonepelien pelaaminen ei opeta mitään. On niin helppoa jäädä vain kotiin löhöämään.”

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zoukka kuva
zoukka

Osittain totta. Kyllä minä olen iloinen, että hommasin lapsena perus kiipeily/seikkailu taidot lähimetsissä, enkä istunut IHAN kaikenaikaa NES:in ääressä :) No silloin oli onneksi äiti potkimassa perseelle jos liian pitkiksi venyi sessiot.

Enivei pistäkää vanhemmat pentunne metsään jo ihan nassikoina. Siitä on kyllä kaikenmaailman hyötyä.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Vai että pelaaminen ei opeta mitään. Kumma kun itse loistin aikoinaan englannintunneilla, kun olin pelannut Monkey Islandit, Sam & Maxit, Indiana Jonesit ja Day Of The Tentaclen ja muut loistopelit.

Fallouteista oppi kohtaamaan ja suorittamaan käsittämättömän hyvin mietittyjä haasteita monilla eri tavoilla, mukaanlukien diplomaattinen lähestyminen.

Ja täytyypä tässä samalla mainita, että jos aikoo löytää uransa pelialalta niin ainoa tapa jolla oppii myös tekemään pelejä, on pelata niitä.

Ja kiipeilin kyllä edelleenkin puihin.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Sille ei vain voi mitään, että ajat muuttuu. Nykyisten pullamössölapsien tulevilla lapsilla on varmasti taas paljon enemmin teknologiaa käytössä ja muutenkin "helpommat oltavat".

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Mutta ehkä nykyajan lapset passiivisempia kuin 80-luvun lapset... Väite: Pelien pelaaminen ei opeta mitään. Vastaukseni: Riippuu mikä peliä pelaat.

Käyttäjän Feldir kuva
Feldir

"...pelaaminen ryöstää lapsilta lapsuuden, koska PlayStation-sukupolvi ei enää kiipeile puissa tai harrasta ulkoilua..."
Ei se mitään ryöstä, vanhemmista se on kiinni antaako ne sen penskan istua pimeässä nurkassa vai heittääkö sinne puun juurelle kiipeilemään.

"...mutta tietokonepelien pelaaminen ei opeta mitään."
Tästä näkee että ko. jäbinen ei ole itse koskaan pelannut, vaan tipahdellut sieltä rakkaista puistaan kaiken aikaa.

Itse kyllä nuorempana lähdin ilomielin kavereiden kanssa metikköön seikkailemaan vaikka pelikone olikin olemassa. Siitäpä se melkein on kiinni että hätistääkö vanhemmat ulos jos pelailee liian kauan. Jos ei, ei se lapsi yleensä itse jaksa lähteä ulkoilemaan :P

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Keski-ikäiset sedät nillittävät, että nykyisten lapsien lapsuus menee pilalle kun ne eivät elä elämäänsä täsmälleen samalla tavalla kuin sedät aikoinaan 1900-luvun puolivälissä elivät... Eipä mitään uutta siinä, että vanhat ihmiset eivät osaa sopeutua uusiin asioihin.

Käyttäjän neon8 kuva
neon8

Pakko kyllä myöntää että kun näin "aikuisena" ajattelee mitä kaikkea sitä tuli pentuna tehtyä niin on jo jonkin asteinen ihme että hengissä selvisi kaikesta esim. kuusimetsässä kiipeiltiin aivan puiden latvaan, niin että se taipui, jotta pääsi toiseen puuhun. Asia mitä toivon näin jälki käteen, on ettei ainakaan omat mukulat näin tee..

Mutta kyllähän vanhempienkin pitää olla jonkin lainen vastuu siitä että omat lapset saavat riittävästi fyysistä liikuntaa, edes wiillä pelaaminen ei ole sellaista.. Se onko se sitten hyvä että kiipeilee puissa on eri asia.. Omat mukulat vien ainakin ennemmin kiipeilyseinille kuin puuhn.. Retkeily ja luonnossa oleminen onkin sitten eri juttu..

Mutta tästä asiasta on kyllä nyt lähi aikoina ollut yllättävän paljon puhetta/uutisia. Moni tuntuu olevan huolissaan tulevasta sukupolvesta. Ja yleensä keskustelu menee joko peliteollisuuden, koulun tai vanhempien haukkumiseksi. Harmi että useimmin noihin ensin mainittuihin vaikka kaikista eniten sitä vastuuta lasten hyvin voinista kuuluisi vanhemmille.

Mutta eihän pelit ole pahasta, eikä se liiallinen liikuntakaan hyvää tee. Kohtuus kaikessa on vaan monelta päässyt unohtumaan.

Käyttäjän himopelaaja kuva
himopelaaja

Onhan tuossa paljon tottakin. Ite henk-koht olen kyllä rakennellut pienenä majoja puihin ja kiipeillyt ihan tarpeeksi pelailun lomassa,mutta en mä nyt pelejä mitenkään vaarallisena uhkana näe.

Tuossa taas jotenkin lähdettiin sille väärälle syyttelylinjalle ainakin lopussa,että pelit eivät opeta mitään. Opettavathan ne nyt paljon hyvääkin,mutta eivät mitään juuri uutiseen viittaavaa.

Enkä mä sitäpaitsi usko vaikka kakarat pelaisivatkin,niin että he nyt sitä kokoajan tekisivät. Kyllä he varmaan jossain myös harrastaa niitä kiipeily sessioitakin ja leikkivät leluilla.

Käyttäjän Mura kuva
Mura

Samoilla linjoilla mennään. Eli kun muistelee oman lapsuuden puuseikkailuja, huteria majoja, intin kiipeilyratoja ja ilmakiväärisotia niin on suoranainen ihme ettei mitään vakavaa ikinä tapahtunut ja kaveriporukka on ylipäätään vielä hengissä. Eli kai siinä jotain itsesuojeluvaistoa kehittyy..

Pelit ja pelaaminen on kyllä varmasti omaa koulutaivalta auttanut juuri englannin kielen osalta sekä ehkä loogista ajattelua matematiikan pulmatehtäviin.

Vastuu ilman muuta vanhemmille, lapsille ajat siihen pelaamiseen ja mikään ei estä lähtemästä vaikka yhteiselle retkelle koko perheen kesken sinne metsään. Näin itsekin tulen toimimaan jahka poika tuosta varttuu.. + tietty osallistun pelisessioihin itsekin :)

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Max Weber epäili jo sata vuotta sitten, että elämä saattaa menettää mielekkyytensä, kun tekniikkaan perustuvan elämänmuoto etenee. Kohta aletaan olla jo siinä pisteessä, missä mikään ei tunnu miltään.