Pulaan ajautunut Crytek supistuu melkoisesti – sulkee viisi seitsemästä studiostaan

Crytek on puhunut julkisesti viimein viimeisimmistä talousongelmistaan. Se on ilmoittanut nimittäin sulkevansa suuren osan studioistaan.

20.12.2016 15:30

Talousongelmiin jälleen kerran ajautunut peliyhtiö Crytek sulkee viisi seitsemästä kehitysstudiostaan, yhtiö on kertonut virallisessa lehdistötiedotteessaan.

Sulkemisen kohteeksi joutuvat niin yhtiön Bulgariassa, Unkarissa, Turkissa, Etelä-Koreassa kuin Kiinassakin toimivat studiot. Jäljelle jäävät siis vain sen Frankfurtin ja Kiovan toimistot, jotka jatkavat sekä CryEngine-pelimoottorin kehitystä että myös premium-tuotteiksi luokiteltujen pelinimikkeiden kehitystä.

– Nämä muutokset ovat osa pakollisia askeleita, jotka olemme ottaneet varmistaaksemme, että Crytek pysyy kestävänä yrityksenä, joka pystyy jatkossakin houkuttelemaan ja huolehtimaan alan huippulahjakkuuksista, Crytekin toimitusjohtaja Avni Yerli kertoo.

Merkkejä Crytekin ongelmista saatiin aiemmin joulukuussa, kun yhtiöllä raportointiin olleen vaikeuksia maksaa palkkoja alaisilleen. Sittemmin raportit ovat kertoneet, että palkkahanat ovat hiljalleen jälleen auenneet. Crytek itsekin on nyt kertonut, että se pyrkii tarjoamaan tukeaan niille työntekijöille, joiden studiot joutuvat nyt suljetuksi.

Crytek oli hyvin vastaavassa pulassa viimeksi vuonna 2014. Tuolloin se kalasti itsensä raporttien mukaan pulasta ryhtymällä kepeään pelimoottoriyhteistyöhön verkkokauppajätti Amazonin kanssa. Tuolloin se luopui myös Homefront-sarjasta ja sen viimeisintä osaa kehittäneestä Crytek UK -studiosta, kuten myös teksasilaisesta Crytek USA -studiostaan.

Lähde: Crytek, Kotaku

Lisää luettavaa