Pulmapelihitti Candy Crush Saga Windows 10:lle valmiiksi asennettuna

Siirappinen Candy Crush Saga suuntaa kotikoneille.

15.5.2015 08:03

Mielipiteitä erittäin vahvasti jakava pulmapelihitti Candy Crush Saga saapuu kotikoneille – vaikka väkipakolla.

Pasianssin ja Miinaharavan kaltaisten Windows-klassikoiden ohella tuloaan tekevä Windows 10 -käyttöjärjestelmä pakkaa pakettiin myös Kingin karkkivärisen pulmailun. Microsoftin mukaan jokainen Windows 10:n vielä määrittelemättömällä aikavälillä hankkiva tai siihen ilmaiseksi päivittävä saa nauttia Candy Crush Sagasta aivan ilmaiseksi.

King ei voi varsinaisesti kehuskella maineellaan pelaajien keskuudessa: viime vuonna julkaisijan pidettävyys koki kovan kolauksen candy- ja saga-sanoista nousseen tavaramerkkikohun seurauksena. Muiden muassa taktinen indieroolipeli The Banner Saga päätyi hetkellisesti Kingin kynsiin, mutta sai lopulta pitää nimensä. Kingiä on tavaramerkkinahistelun ohella syytetty myös pelien kopioinnista.

Tästä huolimatta Microsoftin mukaan Windows 10:lle saadaan myös muita Kingin julkaisemia pelejä, mutta yhtiö ei ole kertonut, saapuvatko nekin käyttäjilleen valmiiksi asennettuina. Käyttöjärjestelmän odotetaan ilmestyvän tänä kesänä. 

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa