Pyörryttävän hektinen Lethal League saapuu konsoleille

Yksinkertainen mutta sitäkin hektisempi Lethal League saadaan vielä konsoleille sekä Linux- ja Mac-koneille.

19.4.2015 20:40

Pienestä selainpelistä täysiveriseksi Windows-nimikkeeksi viime vuonna kehittynyt Lethal League on onnistunut myymään Steamissa yli 100 000 kappaletta. Pelin luoneen Team Reptilen mukaan lukema ylittää kehittäjien odotukset, miksi se onkin seuraavaksi tuomassa pelin aina vain useammalle alustalla.

Ensimmäiset uudet versiot pelistä nähdään jo 13. toukokuuta, jolloin Lethal League saadaan sekä Mac- että Linux-koneille. Uusien alustojen myötä pelin verkkopuoli laajenee hieman, sillä sekä Windows-, Linux että Mac-pelaajat päästetään pelaamaan toisiaan vastaan keskenään.

Myös jonkinlainen konsoliversio on Lethal Leaguesta parhaillaan työn alla. Sen suhteen Reptile on halunnut olla vielä varovainen yksityiskohtien suhteen, joten esimerkiksi tarkempia alustatietoja ei vielä ole konsoliversiosta saatavilla.

Jos Lethal League ei ole vielä alkuunkaan tuttu, kannattaa kokeiluun ottaa vähintään sen ilmainen selainprototyyppi. Pelinä kyseessä on eräänlainen Pongin ja taistelupelien hybridi, jossa pelaajien tarkoituksena on pienillä pelikentillä pyörivää palloa lyömällä kaataa vastustajansa kanveesiin.

Lähde: Team Reptile

Lisää luettavaa