Pyssysamuraiden sota kiihtyy – piskuinen moninpelihelmi laajeni ilmaiseksi

Reilun vuoden ikäinen Samurai Gunn on saanut tukun ilmaista sisältöä uudella päivityksellä. Peli on nyt myös saatavilla Mac-koneille.

1.2.2015 20:58

Kiivasta moninpelisivaltelua tarjoava Samurai Gunn on ottanut pari uutta kehitysaskelta. Sen ohella, että peliä on mahdollista pelata nyt virallisesti Mac-koneilla, on siihen julkaistu myös varsin suurehko sisältöpäivitys.

Uusi päivitys läväyttää peliin 11 uutta kenttää ja kaksi tuoretta pelitilaa, minkä lisäksi se muutenkin monipuolistaa ja sulavoittaa pelikokemusta. Mukaan on lisätty muun muassa laajakuvatuki, uusia efektejä, luotettavammin toimiva ohjaintuki sekä lisää keinoja näperrellä moninpeliotteluiden sääntöjä.

Jonkinlaisia salaisuuksiakin on peliin samalla tullut lisää. Luonnollisesti niistä kehittäjä Beau Blyth ei ole kuitenkaan suostunut kertomaan juuri enempää.

Yksityiskohtaisen listan lisistä voi löytää pelin Steam-sivuilta.

Lisää luettavaa