Pokémon Legends: Arceus on laajentunut uudella ilmaisella sisällöllä nyt sunnuntaina julkaistun 1.1.0-päivityksen myötä.

Daybreakiksi ristityn päivityksen keskeisimpiä lisukkeita on tuore tarinatapahtuma, joka ajaa tutkimaan mysteerisen ilmiön myötä maailmassa ilmeneviä pokémonien massaesiintymisiä. Tarkoituksena sen olisi tarjota muun muassa uusia mahdollisuuksia pyydystää hankalammin pelimaailmasta löytyviä taskuhirviöitä,.

Aina vain enemmän taistelukoitoksia on luvassa Eternal Battle Reverie -haasteilla, joita pelaajat voivat ottaa suoritettuaan pelin kaikki muut tehtävät. Siinä Arceus usuttaa pelaajia osoittamaan taitonsa kamppailuissa, joissa kohtaamaan voi joutua esimerkiksiä useampia legendaarisia pokémoneja samaan aikaan.

Lisää taisteluhaasteita on tuotu myös Jubilife Villagen treenialueelle, jossa yhä useampi pelin varrelta tuttu hahmo on nyt haastettavissa taisteluun. Luvassa on lisäksi erikoissäännöillä varustettuja yhteenottoja.

Noin muuten odottaa sopii uusia kuvausmahdollisuuksia kylän valokuvausstudiolla vierailevien hahmojen kanssa. Maaliskuun loppuun asti pelaajat voivat saada Pokémon-sarjan synttäreiden kunniaksi myös 30 ylimääräistä Ultra Ball-, Gigaton Ball- ja Jet Ball -esinettä ujuttamalla salasanan ARCEUSADVENTURE pelin Mystery Gift -järjestelmään.

Lisää luettavaa