Square Enixin ja Human Head Studiosin elokuvamainen toimintapeli The Quiet Man on ollut yksi tämän vuoden erikoisemmista julkaisuista. Se paljastettiin vähin yksityiskohdin kesän E3-messuilla ja tuotiin lopulta kirjaimellisesti vähin äänin saataville lokakuussa. Ensimmäistä kertaa pelattuna pelissä ei sen alkua lukuunottamatta kuulla nimittäin juuri mitään, vaan hämmentävänä tyylillisenä ratkaisuna sen äänimaailma on laitettu koostumaan käytännössä vain huminasta.

Toiminnan, tarinan ja näyteltyjen kohtauksiensa osalta The Quiet Man on ollut myös yksinkertaisesti vain huono.

Vähäisestä markkinoinnista huolimatta The Quiet Man nousikin heti julkaisussaan toistuvan ivan kohteeksi ja herätti hämmästystä sillä, miten Square Enixin kokoinen julkaisija oli päätynyt laittamaan moista edes ulos. Julkaisussa voitiinkin vain arvailla, miten vakavissaan yhtiö oli lähtenyt julkaisemaan peliä, mutta nyt se on alkanut näkyvästi juhlia pelin surkeutta.

Uudella japanilaisella trailerilla Square Enix nostaa esiin The Quiet Manista tehtyä arvosteluja, mutta toisin kuin trailereissa tavanomaisesti tehdään, löytyy videolta iso satsi pelin pystyyn haukkuvia lainauksia. Mukaan on mahtunut kyllä useampi positiiviseksi maalattu maininta, mutta ottaen huomioon, miten etualalla haukut ovat, tuntuu Square Enix tarkoituksellisesti lähteneen näin jälkikäteen kauppaamaan peliä ”niin huono, että se on hyvä” -mentaliteetilla.

Saatavilla The Quiet Man on ollut noin 15 eurolla PlayStation 4:lle ja pc:llä. Se vastaanotti jälkeenpäin ilmaisen päivityksen, jolla pelin jo kertaalleen läpäisseet voivat pelata sen läpi äänien kanssa.

Lisää luettavaa